Idols and peeves : positive and negative rolemodels for Finnish youngsters learning English
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Nuoreen englannin kielenoppijaan vaikuttaa merkittävästi se, ketä hän ihailee tai inhoaa. Toisen kielen oppiminen määrittyy usean eri tekijän ja tason kautta, mutta motivaatio lienee niistä merkittävin. Nuoruus on muutenkin herkkää aikaa identiteetin ja minuuden luomisen kannalta, mutta myös kieliminän sekä kohdekielen käyttäjän identiteetin luomisessa. Lisäksi ulkopuoliset tekijät, kuten vertaiset ja koti- ja kouluympäristöt vaikuttavat paljon, sekä positiivisesti että negatiivisesti, siihen kuinka osaaminen ja kielellinen kompetenssi kehittyvät. Roolimallit voivat vaikuttaa toisen kielen oppimiseen joko positiivisesti tai negatiivisesti. Toisen kielen oppimismotivaatiota ja kieliasenteita on yleisesti tutkittu aika paljon (ks. esimerkiksi Al-Hoorie & MacIntyre, 2020 ja Dörnyei, 2001), mutta tutkimus nimenomaan positiivista ja negatiivisista roolimalleista Suomessa uupuu. Kieliasenteita Suomessa sekä toisen kielen oppimismotivaatiota ovat tutkineet aiemmin muun muassa Kalaja j& Dufva (2005) sekä Kalaja & Hyrkstedt (2000).
Tämä tutkimus pyrkii selvittämään, ketä tai mitä nuo positiiviset ja negatiiviset roolimallit nuorilla kielenoppijoilla Suomessa ovat. Roolimalleihin viitataan termeillä idolit, ”idols” ja inhokit, ”peeves”. Ainestonkeruumenetelmänä käytettiin kirjallista kyselyä, ja aineisto analysoitiin sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisin metodein. Yhteensä 126 suomalaista oppilasta kolmesta eri koulusta ja kahdelta eri luokka-asteelta osallistui tutkimukseen vuonna 2014. Tulosten avulla voidaan esimerkiksi kehittää oppimateriaaleja vastaamaan paremmin oppilaiden mielenkiinnonkohteita. Koska tutkimusta positiivisista ja negatiivisista roolimalleista englannin opiskelussa Suomessa ei ole aiemmin tehty, on sille käyttöä myös ylipäätään opetusmenetelmien kehittämisessä.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [27677]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Friend or foe? : attitudes to and beliefs about English in Finland expressed by Finnish as a second language learners
Malessa, Eva (2011)Tutkin pro gradu -työssäni S2-oppijoiden käsityksiä englannin kielen käytöstä ja asemasta Suomessa. Aiemmat tutkimukset englannin kielen käytöstä ja asemasta Suomessa ovat keskittyneet suomalaisten äidinkielenpuhujien ... -
What motivates Finnish and South Korean students to study English?
Heikka, Erika (2019)Kandidaatin tutkielman aiheena on englannin kielen opiskelijoiden oppimismotivaatio. Tutkinnan kohteena ovat suomalaiset ja eteläkorealaiset englannin kielen yliopisto-opiskelijat. Tutkimuksen tavoitteena on selittää, mitkä ... -
Finnish young adults’ views about the possibilities to utilize video games in English learning in the classroom
Räsänen, Janne (2019)Videopelien hyödyntäminen opetuskäytössä on yksi näkyvimmistä tuoreista tutkimusaiheista viime vuosina. Tämä tutkimus keskittyy videopelien mahdollisuuksiin englannin opetuksessa, painottaen motivaation ja autenttisen ... -
The role of English-language music in informal learning of English
Ala-Kyyny, Jenni (2012)Tässä tutkielmassa tarkasteltiin englanninkielisen musiikin yhteyttä englannin kielen oppimiseen. Englannin kielen leviäminen maailmanlaajuisesti näkyy voimakkaasti myös populaarikulttuurissa. Erityisesti nuoret ... -
Expanding selves : an insider’s exploration of learner identity in second or other language learning
Fernandez, Irene (2018)Identity is at the core of all human experience, and that is no different for teaching and learning experiences in second or other language learning classrooms. Yet the task of defining learner identity within these contexts ...