Miesten muistelmia lapsuusajan isähahmosta
Päivämäärä
2022Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia asioita miehet muistavat lapsuusajan isähahmostansa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, millaiseksi miehet kuvasivat lapsuusajan isähahmonsa sekä suhteensa häneen kulttuurisiin isyys- ja mieheysmalleihin nähden. Lisäksi halusimme saada tietoa, millaisena lapsuusajan isähahmon merkitys koettiin miehen omassa vanhemmuudessa. Tämän laadullisen tutkimuksen aineistona toimi 23:n miehen kirjoitelmat lapsuusajan isähahmosta sekä omasta isyydestä. Aineiston analyysissä hyödynnettiin narratiivista lähestymistapaa. Miesten kertomusten pohjalta konstruoitiin kolme tyyppitarinaa, jotka ovat Perinteinen Pekka lapsuusajan isähahmona, Etsiskelevä Esko lapsuusajan isähahmona sekä Sitoutunut Simo lapsuusajan isähahmona. Kukin tyyppitarina edustaa aikansa kulttuuristen mieheys- ja isyysihanteiden piirteitä. Tutkimuksen tulokset vahvistivat sitä, että isyys sekä mieheys ovat ajassa ja paikassa muuttuvia ja ne heijastavat aikansa ihanteita. Tutkimuksessa saatiin myös selville, että lapsuusajan isähahmon merkitys koettiin joko käänteisenä tai myönteisenä esikuvana miehen omassa vanhemmuudessa. Mikäli isähahmon merkitys koettiin käänteisenä, miehet halusivat toimia omassa isyydessään toisin kuin isähahmonsa. Kun taas isähahmo nähtiin myönteisenä esikuvana, häneltä haluttiin omaksua esimerkiksi arvoja ja kasvatusmalleja omaan isyyteen. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että lapsuusajan isähahmojen isyydestä on löydettävissä kulttuuristen mieheys- ja isyysmallien mukaisia piirteitä. Lisäksi voidaan todeta, että lapsuusajan isähahmot ovat merkityksellisiä henkilöitä aina aikuisuuteen saakka.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29069]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kategoria-analyyttinen tutkielma eron jälkeisestä vanhemmuudesta miesten kokemana
Kiiski, Antti (2016)Pro gradu -tutkielmassani kysyn millaisena miehet kokevat eronjälkeisen vanhemmuuden. Aihetta on tutkittu melko vähän, sillä pääpaino sosiaalityön tutkimuksessa on ollut lapsi- ja perhetutkimuksessa. Tutkielmani yhteiskunnallinen ... -
Isyys, uusiutuva luonnonvara : keski-ikäisten miesten kokemuksia isyydestä
Ylinen, Minna (2002) -
Miesten kokema väkivalta ja auttamiskäytännöt
Lainio, Ann-Mari (2021)Kandidaatintutkielmani on kirjallisuuskatsaus, jonka tavoitteena on selvittää aiemman tutkimustiedon perusteella miesten kokemaa väkivaltaa ja miehille kohdistettuja auttamiskäytäntöjä. Tutkielman tutkimusaineisto koostuu ... -
Miesten kokemuksia parisuhdeväkivallasta heterosuhteissa
Arjoranta, Sanni (2020)Kandidaatintutkielmassani tarkastelen miehiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa heterosuhteissa käyttäen hegemonista maskuliinisuutta teoreettisena viitekehyksenä. Tuon aihetta esiin yhteiskunnallisen ilmiön sekä fyysisen, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.