Suomalainen sivistys perinteen ja ajanhengen ristiriidassa : käsitehistoriallinen analyysi sivistyskäsityksen muutoksesta Jyväskylän yliopiston rehtoreiden puheissa
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessani tarkastelen sivistyskäsityksen muutosta Jyväskylän yliopiston rehtoreiden avajaispuheissa käsitehistoriallisen analyysin avulla. Tutkimusaineistona ovat Uno Cygnaeuksen seminaarin avajaispuhe vuodelta 1863 sekä Jyväskylän yliopiston rehtoreiden lukuvuoden avajaispuheita vuosilta 2000-2021. Tutkimuksen teoreettisina tulkinta-aparaatteina käytän eri tutkijoiden käsitteitä ja käsitteellistyksiä sivistyksestä ja rationaalisuudesta.
Tutkimukseni metodologisena lähtökohtana on käsitehistoria tutkimusotteena, jonka avulla sivistystä tarkastellaan muuttuvana ja kiistanalaisena käsitteenä, ja jonka kielellinen muutos sekä heijastaa että tuottaa historiallista muutosta. Lisäksi sivistyskäsityksen ilmentymistä on analysoitu lähiluvun ja teemoittelun avulla. Tutkimuskysymykseni ovat 1) millaisena sivistyskäsitys näyttäytyy Uno Cygnaeuksen seminaarin avajaispuheessa 2) miten sivistyskäsitys yhä edelleen elää rehtoreiden avajaispuheissa sekä 3) mitkä laajalle levinneet poliittiset rationaalisuudet esiintyvät aineistossa ja miten ne vaikuttavat rehtoreiden sivistyskäsitteellistyksiin?
Analyysin tutkimustulokset osoittavat, että sivistys on rehtoreiden seminaarien avajaispuheissa maailmankuva-, ihmiskäsitys- ja ajankuvasidonnainen. Rehtoreiden puheista tehtävät johtopäätökset osoittavat, että sivistyskäsitys elää perinteen ja ajanhengen ristiriidassa, jota ohjaavat korkeakoulupoliittiset rationaalisuudet. Keskeiset vaikuttimet käsitteen käytölle ja sen muutoksille ovat ajalle tyypillinen politiikka, tieteellinen tieto maailmankuvana sekä talousrationaalisuus, jotka osaltaan muokkaavat ja hämärtävät perinteistä sivistyskäsitystä ja yliopiston sivistystehtävää.
Tutkimustulosten pohjalta voidaan kysyä onko suomalainen yhteiskunta kadottanut näköpiiristään cygnaeuslaisen perinnön ja jos on, millä seuraamuksilla? Lisäksi tutkimus herättää pohtimaan mihin päädymme yhteiskuntana, jos sivistyksen raivaama yhteiskuntamme vieraantuu tästä kulttuurisesta ja historiallisesta viitekehyksestään.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29116]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Arkea ja juhlaa Jyväskylän seminaarissa : elämä 1800-luvun laitosyhteisössä
Eiskonen, Satu (2000) -
Mikä oli Jyväskylän kirjaliitto?
Audejev-Ojanen, Pirkko (2014) -
Politiikantutkimus Jyväskylän yliopistossa : teach-in-puheenvuoroja 21.5.2010
Korhonen, Pekka; Palonen, Kari (Jyväskylän yliopisto, 2010) -
Maalaisliiton/Keskustan kunta ja kuntalaisuus liikkeessä? : käsitehistoriallinen näkökulma Maalaisliiton/Keskustan kuntapoliittisiin asiakirjoihin 1948-2008
Rusanen, Juha-Pekka (2014)Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, mikä on Maalaisliiton/Keskustan kunta- ja kuntalaisuuskäsitys. Tarkastelen työssäni kunnan ja kuntalaisuuden saamia merkityksiä käsitehistoriallisesta näkökulmasta. Tutkimukseni ... -
"Kotiteollisuus ansiotyönä ja kulttuuritehtävänä" : käsitehistoriallinen tutkielma kotiteollisuudesta
Kraatari, Eliza (2009)Pro gradu -tutkielmassani perehdyn kotiteollisuuden historiaan käsitehistoriallisesta lähtökohdasta, joka perustuu Reinhart Koselleckin historiateoreettisiin kirjoituksiin. Analysoimalla käsitettä aate- ja mentaliteettih ...