Girls, Thots, and Heartbreak : Women in the Billboard 2021 Top Artists’ Lyrics
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Erilaiset mediasisällöt, kuten musiikki, rakentavat osaltaan maailmankuvaamme ja sekä vahvistavat että
haastavat asenteitamme. Etenkin musiikki on nykyisin isossa osassa arkeamme, jonka vuoksi tarve musiikin
lyriikoiden kriittiselle tutkimukselle on kasvanut.
Tässä tutkielmassa syvennytään tutkimaan populaarimusiikin lyriikoiden naiskuvauksia kriittisen
diskurssianalyysin ja feministisen kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten
populaarimusiikki pyrkii osaltaan tuomaan esille, haastamaan, tai ylläpitämään sukupuolistereotypioita ja -
rooleja. Tutkimus pyrkii myös vastaamaan kysymykseen siitä, onko itse-identifioituvien naisten ja miesten
lyriikoiden naiskuvauksissa keskenään huomattavia eroja.
Tutkimuksen data koostui neljän eri Billboard-artistin vuonna 2021 kuunnelluimmista kappaleista. Vuoden
2021 Billboard Top Artists -listan kärjessä olivat Drake, Olivia Rodrigo, The Weeknd ja Taylor Swift.
Kappaleiden lyriikat osoittautuivat osaltaan hyvin heteronormatiivisiksi ja naiset kuvattiin usein hyvin
parisuhdekeskeisesti, sekä parisuhteissaan alistuvammiksi osapuoliksi. Toisaalta useimmissa kappaleissa
naisten sisäistä maailmaa kuvattiin monipuolisesti ja moniulotteisesti.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4767]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
“I understand the people who say, ‘You’re too popular. I’m going to go follow the Butthole Surfers.’ That’s valid.” / “pointless to play that fast all the time” : muutosdiskurssi Rolling Stonen vaihtoehtomusiikkikirjoittelussa 1980–1990
Taivainen, Juho-Matti (2020)Tutkimuksessa tarkastelun kohteena on yhdysvaltalaisen musiikkilehden Rolling Stonen 1980-luvun vaihtoehtomusiikkia koskeva kirjoittelu ja erityisesti siihen liittyvät muutoksen teemat. Tutkimus analysoi sitä, missä sävyssä ... -
”Shawty, Imma party till the sun down” : a comparative study on Korean-English code-switching and borrowing in K-pop
Niskakangas, Sanna (2019)Eteläkorealaisen popmusiikin eli K-popin kansainvälinen suosio on jatkuvassa kasvussa, ja korealaisten artistien kuulijakunta on laajentunut koskemaan myös muuta kuin koreankielistä yleisöä. Korealaisten popkappaleiden ... -
The representation of gender diversity in English and Swedish language textbooks in Finland
Koskinen, Suvi (2022)Oppikirjat sisältävät ideologioita ja käsityksiä sekä kielistä että kielten käyttäjistä. Sukupuolta esitetään oppikirjoissa monin eri tavoin, kuten kielen, kuvien ja hahmojen kautta. Oppikirjojen esittämät sukupuolen ... -
“For how long will teachers endure?” : representations of teachers in newspaper headlines preand mid-pandemic
Kousa, Juha-Pekka (2023)Opettajat ovat ammattikuntana ryhmä, josta jokaisella on jonkinlaisia kokemuksia. Näiden kokemusten perusteella ihmiset luovat käsityksen siitä, millaisia opettajat ovat. Myös medialla on oma roolinsa eri ihmisryhmien, ... -
’Unexpected and undeniably bold’ : masculine presentations in men's fragrance descriptions
Heikkinen, Katarina (2023)Kielenkäytön ja sukupuolen yhteyksiä on tutkittu useasta näkökulmasta, ja tutkimuksien tuloksia on hyödynnetty myös mainonnan saralla. Kuluttajakulttuuri on nyt vallitsevampi kuin koskaan ennen, ja brändit kehittävät ...