"Rajana taivas!" : yhteisopetuksen mahdollisuudet opetuksen ylöspäin eriyttämiselle

Abstract
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yhteisopetuksen tuomia mahdollisuuksia opetuksen ylöspäin eriyttämiselle alakoulussa. Tutkimuksessa käsitellään yhteisopetuksen toteutusta, ylöspäin eriyttämisen toteutusta yhteisopetuksessa sekä yhteisopetuksen tuomia hyötyjä ylöspäin eriyttämiselle. Tutkimukseen osallistui 10 opettajaa, joilla oli kokemusta yhteisopetuksesta. Aineistonkeruussa käytettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua ja haastattelut toteutettiin joko kasvokkain tai etäyhteydellä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen tutkimus ja analyysitapana käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena oli se, että yhteisopetuksen myötä aikuisten määrä luokassa on suurempi, jolloin ylöspäin eriyttämiselle saatiin lisää mahdollisuuksia. Opettajat kokivat eriyttämisen resurssien lisääntyneen yhteisopetuksen myötä. Toisaalta opettajat kokivat, että alaspäin eriyttäminen vei enemmän huomiota, jolloin ylöspäin eriyttäminen jäi liian vähäiseksi. Tutkimuksen johtopäätöksinä esitellään yhteisopetuksen mahdollisuuksia ylöspäin eriyttämisen näkökulmasta. Lisääntynyt aikuisten määrä helpottaa monin tavoin opetuksen suunnittelua ja toteutusta, jolloin oppilaita voidaan huomioida yksilöllisemmin ja resursseja saadaan kohdennettua paremmin myös ylöspäin eriytettäviin oppilaisiin.
Main Authors
Format
Theses Master thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202205242869Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share