Vapaus friiata? : aviollisen uskollisuuden ja uskottomuuden määrittely ja merkitykset 1930–1949 julkaistuissa avioliitto-oppaissa ja 1945–1946 käydyissä avioero-oikeudenkäynneissä

Suhtautuminen sukupuolimoraalikysymyksiin oli murroksessa 1930–1940-lukujen Suomessa. Kirkko ja lainsäädäntö pyrkivät ylläpitämään tiukkaa sukupuolikuria, mutta viimeistään sodan syttyessä perinteisiksi koetut sukupuoliroolit ja -normit joutuivat koetukselle. Sotavuosien jälkeen avioerojen ja niin ikään aviorikoksen perusteella myönnettyjen avioerojen määrä nousi ennätyksellisen korkeaksi, mikä herätti huolen suomalaisten moraalin heikentymisestä. Tutkimuksessa tarkastelen diskurssianalyysin menetelmällä, miten 1930–1940-luvuilla julkaistuissa avioliitto-oppaissa ja avioerojen huippuvuosina 1945–1946 käydyissä avioero-oikeudenkäynneissä määriteltiin ja merkityksellistettiin aviollista uskollisuutta ja uskottomuutta. Avioliitto-oppaissa esitettiin aikakaudelle tyypillisiä, normatiivisia ohjeita ja sääntöjä, jotka todennäköisesti vaikuttivat aikalaisten arvoihin, asenteisiin ja edelleen heidän toimintaansa. Avioliitto-oppaista erottui neljä uskollisuutta ja uskottomuutta merkityksellistänyttä diskurssia. Kristilliseen seksuaalietiikkaan perustunut totaalisen uskollisuuden diskurssi vaati molemmilta sukupuolilta ehdotonta uskollisuutta avioliitossa ja sen ulkopuolella. Siveän ja uskollisen naisen, moniavioisen miehen ja naisen syyllisyyden diskurssit pohjautuivat aikakaudelle tyypilliseen kaksinaismoralismiin, ja ne rakensivat ja ylläpitivät todellisuutta, jossa miehen ja naisen uskollisuus ja uskottomuus olivat kaksi eri asiaa. Naisille uskollisena pysymisen kirjoitettiin olevan helppoa, miehille taas hyvin vaikeaa. Naisten uskottomuutta pidettiin epätodennäköisenä ja poikkeuksetta hyvin tuomittavana, kun taas miehen uskottomuus oli ymmärrettävää ja jopa odotettavissa silloin, jos vaimo ei huolehtinut itsestään, kodistaan tai miehensä tarpeista. Avioliitto-oppaiden diskurssit ilmenivät toisinaan myös avioero-oikeudenkäynneissä, kun eroa haettiin puolison aviorikoksen perusteella. Oikeuden pöytäkirjoista ei kuitenkaan voi tehdä tarkempia päätelmiä avioerojen taustoista tai siitä, miten hyvin aikalaiset olivat sisäistäneet ajalleen ominaisia uskottomuuteen liittyneitä ajatusmalleja. Myöskään moraalin heikkenemisestä ei avioero-oikeudenkäyntien perusteella ole perusteltua puhua, vaikka aikalaisille sodan jälkeinen tilanne näyttäytyi todennäköisesti sellaisena. Avioerojen ja uskottomien suhteiden taustalla oli vallinneiden sukupuolinormien lisäksi myös inhimillisiä reaktioita poikkeuksellisiin ja vaikeisiin olosuhteisiin sekä halu selvitä niistä.