Hevosavusteisen kuntoutuksen merkitys kuntoutuspalveluja tarjoaville ammattilaisille : temaattinen analyysi ammattilaisten näkemyksistä

Abstract
Hevosavusteisessa kuntoutuksessa ammattilainen toimii hevosen kanssa yhteistyössä asiakkaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomessa toiminnan tärkeimmät muodot ovat sosiaalipedagoginen hevostoiminta (SPHT) sekä ratsastusterapia, joka voidaan järjestää edellytysten täyttyessä vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena. Ammattilaisten rooli kuntoutuksessa on keskeinen ja heidän näkemyksensä ovat hyödynnettävissä hevosavusteisen kuntoutuksen kehittämisessä. Kartoittavan kirjallisuuskatsauksen perusteella aihetta on tutkittu vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata kuntoutuspalveluja tarjoavien ammattilaisten näkemyksiä hevosavusteisen kuntoutuksen merkityksestä siten, kun he ovat sen kokeneet. Tutkimuksen aineisto kerättiin elo-marraskuussa 2016 avoimen haastattelun avulla osana Kelan rahoittamaa Jyväskylän yliopiston Ratsastusterapia – vaikuttavuus ja merkitykset -tutkimushanketta. Tutkimukseen osallistui kuusi ratsastusterapeuttia ja kaksi SPHT ohjaajaa, joita haastateltiin eri puolilla Suomea. Näkemysten tarkastelua ohjasi fenomenologishermeneuttinen lähestymistapa, joka pyrki inhimillisen kokemusmaailman ja siihen kytkeytyvien merkitysten kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen. Litteroidut haastattelut (n=8) analysoitiin temaattisen analyysin avulla rivi riviltä. Ammattilaisten näkemykset pelkistettiin koodeiksi, jotka järjesteltiin teemoiksi. Tutkimuksen keskeiset tulokset ovat hevosen merkittävät ominaisuudet terapiatyössä, asiakkaiden kokema hyöty kuntoutuksesta sekä hevosen läsnäolon merkitys. Ammattilaisuus muodostui koulutuksen merkityksestä, verkostoista sekä ammattilaisen roolista. Hevonen on ammattilaisen työpari. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää hevosavusteisen kuntoutuksen kehittämisessä sekä ymmärryksen lisäämisessä hevosen merkityksestä osana kuntoutusta.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2022
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202203031763Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share