“Oman laulun tekeminen on kivaa, ja on kivaa kun tehdään yhdessä” : terapeuttisen laulunteon mahdollisuudet oppilaan kokonaisvaltaisen kasvun edistäjänä musiikkioppilaitoksen sävellysopinnoissa

Abstract
Musiikkioppilaitosten opetussuunnitelmat ovat viime vuosien aikana muuttuneet merkittävästi. Uusissa opetussuunnitelmissa painotetaan oppilaan hyvinvointia, vahvuuksien tunnistamista, vuorovaikutustaitojen kehittämistä ja musiikin luovaa tuottamista. Säveltämisestä on tullut opetussuunnitelmassa itsenäinen tavoitealueensa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää musiikkioppilaitoksen sävellysopintoihin oppilaiden kokonaisvaltaisen kasvun edistämisen mahdollistavia uusia toimintamalleja terapeuttisen musiikkikasvatuksen ja terapeuttisen laulunkirjoittamisen lähestymistavan näkökulmia hyödyntäen. Tutkimus toteutettiin toiminnallisena tapaustutkimuksena, johon liittyi opetuskokeilu musiikkiopiston musiikin perusteiden ryhmässä. Kokeilun aikana hyödynnettiin tutkijan valmistamaa sävellysoppimateriaalia. Kuuden hengen oppilasryhmä sävelsi viiden viikoittaisen tapaamisen kuluessa laulua. Toimintatapojen tarkoituksenmukaisuutta arvioitiin tarkastelemalla narratiivisesti oppilaiden kertomuksia säveltämisen merkityksistä heidän kasvulleen. Pääasiallisina aineistonhankintamenetelminä hyödynnettiin oppilaiden avointa ryhmähaastattelua sekä avointa anonyymiä kyselyä. Prosessin dokumentoinnissa hyödynnettiin videohavainnointia sekä opettajan tutkimuspäiväkirjaa. Tutkimustuloksissa painottui neljä oppilaille tärkeää säveltämiseen liittyvää narratiivista kokonaisuutta. Nämä olivat oppilaiden kokemukset lauluntekoprosessin vaikutuksesta heidän musiikkisuhteeseensa ja motivaatioonsa, yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen merkitys, kokemukset tunnetaitojensa kehityksestä. ja luovaan tuottamiseen liittyvien avoimien tehtävänantojen merkityksellisyys. Tutkimuksen tulosten valossa terapeuttisen laulunteon toimintatapojen hyödyntäminen näytti tukevan oppilaiden kasvua nykyisen opetussuunnitelman suuntaviivojen edellyttämällä tavalla.
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202112206019Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In Copyright
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..

Share