“Mul on vaan höttö psyyke minkä täytyy pitää metelii!” : laulunkirjoittamisen mielenterveydellisten vaikutusten tarkastelua harrastelijalaulunkirjoittajan elämässä

Abstract
Laulunkirjoittaminen on mielenkiintoinen ja vetovoimainen ilmiö, joka on viime vuosina kasvattanut suosiotaan Suomessa muun muassa erilaisten TV-ohjelmien kautta. Kyseinen ilmiö on nähtävissä myös koulutuksen ja tutkimuksen saralla. Musiikkiterapiassa laulunkirjoitus on vakiintuneen aseman saavuttanut menetelmä. Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee yhden henkilön kokemuksia siitä, millaisia mielenterveyttä edistäviä ja itsehoidollisia vaikutuksia harrastuksenomaisella laulunkirjoittamisella on. Työ tarkastelee myös tutkimuksen kohteena olevan henkilön laulunkirjoittamisprosessia aina alulle panevasta ideasta valmiiseen lauluun asti. Niin ikään tutkielma käsittelee laulunkirjoittamisen vaikutuksia kliinisen terapiakontekstin ulkopuolella. Tutkimus on kvalitatiivinen haastattelututkimus. Teemoittelun avulla aineistosta on haettu tutkimusongelman kannalta olennaiset asiakokonaisuudet ja usein esiintyvät aihealueet. Haastatteluaineisto analysoitiin käyttäen induktiivista, eli aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkielman taustoittavia teorioita ovat: terapeuttinen laulunkirjoittaminen, flow-kokemus sekä luovuuden teoriat. Laulunkirjoittamisella on tutkimushenkilölleni monenlaisia mielenterveyteen liittyviä vaikutuksia. Sen avulla hän käsittelee pääasiassa negatiivisia tunnetiloja ja säilöö niihin hankalia tunteita. Lauluihin liittyy usein vahvaa omistajuuden tunnetta ja ylpeyttä. Ristiriitaisesti lauluntekijyys tuottaa itsetuntoon liittyviä alemmuuden ja huonommuuden tunteita sekä epäilyksiä oman taiteen tekemisen oikeutuksesta.
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202112206014Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In Copyright
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..

Share