Kuudesluokkalaisten käsityksiä ikäistensä liikkumattomuuden syistä
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuudesluokkalaisten käsityksiä
ikäistensä liikkumattomuuden syistä. Liikkumattomuudessa on kyse fyysisestä
passiivisuudesta, ja se aiheuttaa muun muassa terveysongelmia. Useat asiantuntijat ovat ilmaisseet viime vuosien aikana huolensa lasten liikunnan määrästä.
Tutkimusaineisto koostui 24:sta kuudesluokkalaisen tekemästä kirjoitelmasta. Kirjoitelmissa oppilaat pääsivät kertomaan omin sanoin käsityksiään
ikäistensä liikkumattomuuden syistä. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista lähestymistapaa, ja kirjoitelmat analysoitiin teema-analyysilla. Kirjoitelmista löytyneitä alateemoja jaettiin kahteen pääteemaan.
Sisäisten tekijöiden pääteemaan muodostui kolme alateemaa. Nämä alateemat ovat yksilöstä riippuvia tekijöitä liikkumattomuuteen: liikkumisen kiinnostamattomuus, elämäntavat sekä itse luodut paineet. Ulkoisten tekijöiden pääteemaan muodostui seitsemän alateemaa, jotka ovat yksilöstä riippumattomia ja ulkoisten tekijöiden aiheuttamia syitä liikkumattomuuteen: kiinnostavan lajin löytymättömyys, perheen rooli, raha/mahdollisuudet, terveydelliset syyt, korona,
sosiaaliset syyt sekä ajanpuute. Yksi alateema, ruutuaika, sijoittui sisäisten tekijöiden lisäksi hieman ulkoisten tekijöiden alueelle.
Tulosten mukaan kuudesluokkalaisilla on monipuolisia käsityksiä ikäistensä liikkumattomuuden syistä. Syitä ja niiden seurauksia voisi jatkotutkimuksissa tutkia tarkemmin. Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää siten, että liikkumattomuutta aiheuttaviin ongelmakohtiin puututaan. Esimerkiksi liikuntapalveluiden saatavuutta ja liikunnan kiinnostavuutta tulisi yrittää parantaa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29134]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Toimintarajoitteisten 5-luokkalaisten koettu liikunnallinen pätevyys ja liikuntamotivaatio
Pyhältö, Janika; Appelgren, Marja (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen on toimintarajoitteita kokevien 5- luokkalaisten koettu liikunnallinen pätevyys ja liikuntamotivaatio sekä niiden yhteys. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, ... -
Fyysisen aktiivisuuden, paikallaanolon ja kestävyyskunnon yhteydet valtimojäykkyyteen ja valtimoiden laajenemiskykyyn : 2 vuoden seurantatutkimus esimurrosikäisillä lapsilla
Korhonen, Marika (2019)Valtimojäykkyys ja endoteelin toimintahäiriö ovat ateroskleroosin varhaisia merkkejä, joiden kehittyminen saattaa alkaa jo lapsuudessa. Riittävä fyysinen aktiivisuus sekä hyvä kestävyyskunto ovat hyvään ... -
Lisää liikettä koulupäivään ja sen yhteyteen : katse kohti vähän liikkuvien oppilaiden, viihtyvyyden ja henkilökunnan tukemista
Haapala, Henna (Liikuntatieteellinen seura, 2018) -
Lasten ja nuorten liikkuminen muuttuvissa ympäristöissä
Itkonen, Hannu (Liikunnan ja terveystiedon opettajat ry., 2021)