Ylisukupolvisen trauman läsnäolo ja jäsentyminen systeemisessä lastensuojelutyössä

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ylisukupolvisen trauman ja systeemisen lastensuojelun toimintamallin suhdetta ja yhdyspintaa. Tutkimuksen keskeinen tavoite on tehdä ylisukupolvisen trauman ilmiö näkyväksi lastensuojelun kentällä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, tunnistavatko systeemisessä lastensuojelun tiimissä työskentelevät sosiaalityöntekijät ylisukupolvisen trauman läsnäolon ja miten sosiaalityöntekijät jäsentävät ylisukupolvista traumaa lastensuojelutyössä. Systeeminen lastensuojelun malli on tuonut käsitteitä ja työvälineitä perheterapian kentältä osaksi lastensuojelutyötä. Lisäksi systeemisten lastensuojelun tiimien jäseneksi on tuotu perheterapeutti, jonka keskeinen tavoite on ylläpitää systeemistä ajattelua tiimissä. Perheterapeutit ovat traumatyön ja ylisukupolvisuuden ketjujen havaitsemisen ja katkaisemisen ammattilaisia ja tätä ammatillista osaamista on tarpeen pyrkiä juurruttamaan kiinteämmäksi osaksi lastensuojelutyötä ja sosiaalityön osaamista. Systeeminen lastensuojelu on tutkimukseni laajempi teoreettinen viitekehys. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ylisukupolvisen trauman ilmiötä. Trauma on universaali ilmiö, jota nykytutkimuksen mukaan lähes jokainen yksilö kohtaa elämänsä aikana. Trauma voi syntyä yksittäisesti tapahtumasta tai kertyä ajan kanssa traumaattisen stressin seurauksena. Traumaattista stressiä voi aiheuttaa erityisesti varhaislapsuudessa koettu kaltoinkohtelu tai turvattomuus. Käsittelemättömäksi jäänyt trauma voi vaikuttaa käyttäytymiseen, vuorovaikutussuhteisiin ja kykyyn toimia vanhempana koko elämän ajan. Vanhemman traumaa heijastelevat käyttäytymismallit voivat aiheuttaa lapsessa traumaattista stressiä, käsillä on ylisukupolvisen trauman ilmiö. Tutkimuksen kvalitatiivinen aineisto on kerätty ryhmähaastatteluilla, haastatellen kahden systeemisen lastensuojelutiimin sosiaalityöntekijöitä. Haastatteluaineiston analyysimenetelmäksi valikoitui kategoria-analyysi. Kategoria-analyysin keinoin aineistosta oli mahdollista nostaa esiin ylisukupolvisen trauman kategoriakokoelma ja siihen liittyviä kategoriatoimintoja. Lisäksi ylisukupolvisen trauman ja systeemisen lastensuojelun suhdetta oli mahdollista tarkastella kategoriaparien lapsi – vanhempi ja asiakas – sosiaalityöntekijä kautta. Aineistosta muodostui systeemisen lastensuojelun tyyppikategoria, joka kuvasi ylisukupolvisen trauman ja systeemisen lastensuojelun yhdyspintoja suhteessa yhteiskuntaan. Tutkimustulokset korostavat traumainformoidun järjestelmän tärkeyttä yhteiskuntamme ja organisaatioiden jokaisella tasolla. Lisäksi systeemisen lastensuojelun mallin juurruttaminen osaksi lastensuojelua ja sitä ympäröiviä systeemejä näyttäytyy erityisen tärkeänä suhteessa siihen, että malli kykenee vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin. Perheterapeuttien työpanos koettiin nykyisessä tilanteessa riittämättömäksi ja sosiaalityöntekijät toivoivat, että työn reunaehdot mahdollistaisivat riittävät perheterapeuttisen tuen lastensuojelutyöhön, erityisesti traumatietoisuuden lisäämiseksi.