"Laps on aina lapsi vaikka se käyttäytyisi miten vaan" : varhaiskasvatuksen lastenhoitajien kokemuksia haastavasti käyttäytyvien lasten kohtaamisesta

Abstract
Kandidaatintutkielmani tavoitteena oli selvittää, miten varhaiskasvatuksessa työskentelevät lastenhoitajat kokevat ja kohtaavat haastavasti käyttäytyvät lapset varhaiskasvatuksen kontekstissa. Lisäksi selvitän tutkimuksessani, miten haastavasti käyttäytyvät lapset vaikuttavat heidän ammatilliseen minäkuvaansa ja millaisia valmiuksia he kokevat saaneensa haastavien lasten kohtaamiseen koulutuksensa kautta. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla neljää keskisuomalaisessa päiväkodissa työskentelevää lastenhoitajaa ja aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Haastavaksi käyttäytymiseksi haastateltavat kuvasivat monenlaista käytöstä aggressiivisesta käytöksestä sisäänpäin kääntyneeseen, passiiviseen ja jopa masentuneeseen käytökseen. Keskeisimmiksi keinoiksi haastavan käyttäytymisen kohtaamiseen nousivat yhteistyö muiden aikuisten kanssa, ratkaisukeskeisyys ja lapsen vahvuuksien huomiointi. Ammatilliseen minäkuvaan haastavasti käyttäytyvien lasten kohtaamisen koettiin vaikuttavan lyhyellä aikavälillä negatiivisesti, mutta pitkällä aikavälillä positiivisesti. Koulutuksellisia valmiuksia haastateltavat kokivat saaneensa työuran aikana lisä- ja jatkokoulutuksesta eivätkä niinkään tutkintoon johtaneesta peruskoulutuksestaan. Työpaikoilla tapahtuva tarpeen mukainen täsmäkoulutus ja vertaiskeskustelu nähtiin merkittäväksi kouluttautumisen mahdollisuudeksi. Lasten haastava käyttäytymisen nähtiin lisääntyneen vuosien varrella ja haastateltavat katsoivatkin, että haastavaan käyttäytymiseen liittyvä koulutus tulisi sisältyä myös lastenhoitajien tutkintoon johtavaan koulutukseen.
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202109244970Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share