Enemmän huolta, vähemmän tukea : yhteisvanhemmuuden ensi askeleet esikoistaan odottavilla vanhemmilla korona-aikana
Abstract
Tutkimuksen tarkoitus: Kuvata, miten esikoistaan odottavat vanhemmat kokivat koronapandemian vaikuttaneen vanhemmuuteen valmistautumiseen ja erityisesti siihen, miten he yhdessä valmistautuvat ja sitoutuvat tulevaan vanhemmuuteen (ns. yhteisvanhemmuus).
Aineisto ja menetelmät: Aineisto kerättiin puolistrukturoiduin yksilöhaastatteluin huhti-elokuussa 2020 ja toteutettiin etäyhteyksin. Tutkimukseen osallistui 22 esikoistaan odottavaa vanhempaa (11 pariskuntaa). Haastatteluaineisto analysoitiin temaattisella sisallönanalyysilla.
Tulokset: Odottavat vanhemmat kokivat, että koronapandemia vaikutti vanhemmuuteen valmistautumiseen siten, että isien osallistumismahdollisuudet rajoittuivat, yhteiskunnan tuki väheni, rajoitustoimet aiheuttivat sosiaalista eristäytymistä ja stressitekijät lisääntyivät. Yhteisvanhemmuuden kannalta haitallista oli puolisoiden jääminen palvelujen ulkopuolelle ja odottavien parien heikentynyt mahdollisuus saada tukea läheisiltä, vertaisilta ja palveluilta. Sosiaalisen eristäytymisen hyötynä odottavat vanhemmat pitivät lisääntynyttä parisuhdeaikaa ja mahdollisuutta keskittyä vauvan odotukseen.
Päätelmät: Korona-aika teki näkyväksi odottavien vanhempien vahvan toiveen molempien vanhempien osallistumiseen palveluissa. Odottavia vanhempia tulisi tukea niin, että puolison läsnäolo äidin rinnalla mahdollistuisi kaikissa tilanteissa, eivätkä he jäisi yksin tai tiedosta paitsi.
Main Authors
Format
Articles
Research article
Published
2021
Series
Subjects
Publication in research information system
Publisher
Suomen sairaanhoitajaliitto
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202109084810Käytä tätä linkitykseen.
Review status
Peer reviewed
ISSN
1459-4846
Language
Finnish
Published in
Tutkiva hoitotyö
Citation
- Kuusiaho, I.-L., Böök, M. L., & Rönkä, A. (2021). Enemmän huolta, vähemmän tukea : yhteisvanhemmuuden ensi askeleet esikoistaan odottavilla vanhemmilla korona-aikana. Tutkiva hoitotyö, 19(2), 20-28.
Funder(s)
Research Council of Finland
Funding program(s)
Academy Project, AoF
Akatemiahanke, SA
![Research Council of Finland Research Council of Finland](/jyx/themes/jyx/images/funders/sa_logo.jpg?_=1739278984)
Copyright© Suomen sairaanhoitajaliitto, 2021