”Tää on meidän yhteinen juttu” : vanhempien kokemuksia tehostetun tuen toteuttamisesta alakoulussa
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata alakoulun oppilaiden vanhempien kokemuksista kodin ja koulun yhteistyöstä silloin, kun lapsella on tuen tarvetta, ja hän käy koulua tehostetun tuen piirissä. Tutkimuksessa etsittiin vastauksia siihen, miten lapsen, vanhemman ja opettajan välinen vuorovaikutus tai mahdolliset koulun ulkopuoliset tekijät näyttäytyivät vanhempien kokemuksissa kodin ja koulun yhteistyöstä.
Tutkimuksen filosofisena taustana oli fenomenologis-hermeneuttinen tutkimustraditio. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kuutta vanhempaa, joiden yksi tai useampi lapsi saa tai on saanut tehostettua tukea oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi. Haastattelussa käytettiin avoimen haastattelun periaatteita. Aineisto analysoitiin fenomenologis-hermeneuttisen analyysin keinoin.
Tutkimus osoitti, että vanhemman kokema osallisuus tehostetun tuen prosessissa auttoi häntä tukemaan lapsen koulunkäyntiä kotona ja vähensi vanhemman huolta lapsesta. Vanhemmat kokivat tärkeäksi varhaisen puuttumisen lapsen oppimisvaikeuksiin, ja arvostivat opettajan pedagogista osaamista ja lapsen yksilöllistä huomioimista koulussa. Aito kasvatuskumppanuus syntyi tiedon tasaisesta jakautumisesta vanhemman ja opettajan välillä. Vanhemmat arvostivat myös opettajan hyviä vuorovaikutustaitoja. Vanhemmat eivät kokeneet tehostetun tuen leimaavan lasta negatiivisesti.
Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että parhaimmillaan tehostettu tuki edistää inklusiivisen koulun pyrkimyksiä ja luo edellytyksiä kasvatuskumppanuuden kehittymiseen.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25544]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Tehostettu tuki opettajien, vanhempien ja oppilaiden kokemana : tapaustutkimus yhden alakoulun toimintamalleista
Jykylä, Sanna (2014)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opettajien, huoltajien sekä oppilaiden kokemuksia tehostetun tuen toimintamalleista. Opettajien, vanhempien ja oppilaiden kokemukset tehostetun tuen toimintamalleista ovat merkityksellisiä, ... -
Luokanopettajien kokemuksia tehostetusta tuesta
Lehtimäki, Minna; Saarikko, Jenni (2019)Tutkielman aiheena oli tehostettu tuki kolmiportaisen tuen järjestelmässä osana inklusiivista koulua. Tarkoituksena oli pyrkiä kuvaamaan, ymmärtämään ja tulkitsemaan, millaisia kokemuksia luokanopettajilla oli tehostetusta ... -
Opettajien kokemuksia kolmiportaisen tuen toteutumisesta perusopetuksen alaluokilla
Malkamäki, Riikka; Pinola, Minna (2013) -
Kolmiportainen tuki varhaiskasvatuksen ja koulun nivelvaiheessa
Leskinen, Paula (2017)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kolmiportaisen tuen ja inkluusion toteutumista tehostettua tai erityistä tukea saavan lapsen nivelvaiheessa varhaiskasvatuksesta alkuopetukseen. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin ... -
Perusopetuslakiuudistus ja osallistuva rehtori : rehtorit osana tehostetun tuen prosessia
Luttinen, Vilho (2016)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin rehtorit ovat osallisena tehostetun tuen prosessissa. Rehtoreilta kysyttiin olivatko he osallistuneet pedagogisen arvion ja oppimissuunnitelman laatimiseen. Tässä ...