Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia kirjallisuuskasvatuksen toteuttamisesta 0-6-vuotiaiden päiväkotiryhmissä
Abstract
Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien
kokemuksia liittyen kirjallisuuskasvatuksen toteuttamiseen, merkityksiin ja
haasteisiin varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli antaa kasvattajille välineitä kirjallisuuskasvatuksen toteuttamiseen varhaiskasvatuksessa. Lisäksi tavoitteena oli tuoda esille ajankohtaista kokemustietoa käytössä olevista
kirjallisuuskasvatusmenetelmistä.
Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusotteella. Aineiston keruu tapahtui avoimia kysymyksiä sisältävällä sähköisellä kyselyllä. Lopullinen tutkimusaineisto koostui 15:sta eri puolilla Suomea työskentelevien varhaiskasvatuksen opettajien vastauksista. Analysoimme aineiston aineistolähtöisesti teemoittelemalla.
Loimme aineiston pohjalta yhteensä kahdeksan pääteemaa. Kirjallisuuskasvatuksen toteuttamiseen liittyen pääteemoiksi muodostuivat spontaanit hetket, suunnitelmallisuus, pienryhmätoiminta ja yhteisöllinen lukeminen. Kirjallisuuskasvatuksen merkitysten kokonaisuuteen puolestaan sisältyivät kirjallisuuskasvatus oppimisen välineenä sekä merkitys itseisarvoisena oppimisen alueena. Kirjallisuuskasvatuksen toteuttamiseen liittyvien haasteiden kokonaisuuteen lukeutuivat kasvattajan suhtautuminen ja osaaminen sekä arjen ennustamattomuus.
Tutkimustuloksissa korostuu se, että kirjallisuuskasvatuksen toteuttaminen rakentuu useista eri tekijöistä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta,
että kirjallisuuden rooli sekä esteettisestä näkökulmasta elämysten tarjoajana että
erilaisten taitojen kehittäjänä kulkevat varhaiskasvatuksessa käsi kädessä, eikä
niitä voida selkeästi erottaa toisistaan.
Main Authors
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202108254642Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish