E-urheilun vs. perinteisen urheilun kuluttamisen motiivit : case Formula 1
Abstract
E-urheilu ilmiönä on kasvanut viime vuosina tasaisen nopeasti varsinkin nuorten keskuudessa ympäri maailmaa. Suosion kasvun myötä monet perinteiset urheiluorganisaatiot ovat perustaneet e-urheiluliigoja ja hankkineet omia e-urheilutiimejä tavoitteenaan houkutella erityisesti digimaailmassa viihtyvää nuorta
yleisöä lajin pariin. Yksi tällaisista urheiluorganisaatioista on Formula 1. Jotta e-urheilua voidaan hyödyntää esimerkiksi markkinoinnissa, on tärkeää ymmärtää
kuluttamiseen vaikuttavia motivaatiotekijöitä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät motivoivat kuluttamaan Formula 1:ä ja F1 Esportsia ja
onko motiivien välillä mahdollisesti eroja. Tutkimus toteutettiin kirjallisuuskatsauksena ja puolistrukturoituna määrällisenä kyselytutkimuksena. Kirjallisuuskatsauksen perusteella laadittiin teoreettinen viitekehys, jota testattiin empiirisessä osiossa. Empiirisen tutkimuksen keskeisimmät tulokset ovat, että arjesta pakeneminen ja uutuus vaikuttavat merkittävästi Formula 1:n kuluttamiseen. F1 Esportsin kuluttamiseen viitekehyksen ulottuvuuksilla ei havaittu olevan tilastollisesti merkitsevää vaikutusta.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202108044444Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish