Taloussosiaalityön työmenetelmät : taloudellisen toimintakyvyn tukeminen sosiaalityössä
Abstract
Tässä pro gradu- tutkielmassa tarkastellaan taloussosiaalityön työmenetelmiä asiakkaiden taloudellisen toimintakyvyn tukemiseksi. Taloussosiaalityössä pyritään haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten, perheiden ja yhteisön taloudellisen vakauden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia taloussosiaalityön työmenetelmiä aikuisten parissa työskentelevät sosiaalityöntekijät käyttävät sekä sitä, miten he niitä työssään soveltavat. Lisäksi selvitetään, miten sosiaalityöntekijät kehittäisivät taloussosiaalityötä, mikäli heillä itsellä olisi siihen mahdollisuus. Aihetta lähestytään taloussosiaalityön näkökulmasta ja toimintamahdollisuuksien viitekehyksestä käsin.
Tutkimuksen aineisto muodostuu laadullisella kyselyllä kerätyistä sosiaalityöntekijöiden kirjoituksista, sekä taloussosiaalityön käytäntöjä käsittelevästä lisäaineistosta. Analyysimenetelmänä tässä laadullisessa tutkimuksessa toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi. Analyysi toteutetaan hyödyntämällä Katri Viitasalon jäsentämää kategorisointia taloussosiaalityön tuen ulottuvuuksista, jotka koostuvat työmenetelmistä, kohtaamisesta ja asianajosta. Tutki-mustulokset osoittavat, taloussosiaalityön menetelmiä asiakkaan taloudellisen toimintaky-vyn tukemiseksi käytetään asiakastyössä monipuolisesti. Työmenetelmät voidaan jakaa yk-silökohtaisiin, ryhmä- ja yhteisökeskeisiin sekä aluekohtaisiin toimintamalleihin ja työsken-tely mikro-, mezzo- ja makrotasolla. Taloudellisen toimintakyvyn vahvistamiseen vaikuttavat sekä työntekijän että asiakkaan tiedot ja taidot. Sosiaalityöntekijät toivoivat taloussosiaalityöhön erityisesti lisäresursseihin panostamista, viranomaisten välisen yhteistyön sujuvoittamista, talouteen liittyen avunhakemisen prosessien helpottamista, sekä taloussosiaalityön näkemistä osana muuta sosiaalityötä. Lisäksi he toivoivat keskustelun lisäämistä työpaikoille, esihenkilöiden tukea ja innostusta eri menetelmien käyttöön sekä käyttökokemusten jakamista.
Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että taloussosiaalityön tuen ulottuvuudet ovat moninaiset, mutta näiden mahdollistamiseen tulisi panostaa yhdenvertaisen palveluiden saamiseksi koko yhteiskunnassa. Työmenetelmistä ja niiden soveltamisesta voidaan päätellä, että taloussosiaalityölle on tarve. Terminologian täsmentämiselle ja vakiinnuttamiselle nähtiin tässä tutkimuksessa tarve, mikä ilmeni sosiaalityöntekijöiden näkemyksissä työmenetelmiä tarkasteltaessa sekä teoriaan perehdyttäessä. Lopuksi ehdotetaan talousosaamisen lisäämistä myös suomalaiseen sosiaalityön koulutukseen.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202107194347Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja. You can request a copy of this thesis here The material is available for reading at the archive workstation of the University of Jyväskylä Library.
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..