Rationalisoinnin tavoitetila SOK:n Osuuskauppalehdessä vuosina 1930–1939
Tutkielman tarkoituksena oli tutkia SOK:n tavoitetilaa osuuskauppojen rationalisoinnissa vuosina 1930–1939 ja sijoittuu liiketoimintahistorian alalle. Rationalisointi noudatteli tieteellisen liikkeenjohdon oppeja, jotka olivat F. W. Taylorin kehittämiä ja yleistyivät Yhdysvalloissa 1910-luvulla ja levisivät Eurooppaan. Suomessa rationalisointi 1940-lukua oli vähäistä ja keskittyi pääasiassa teollisuuden pariin.
Suomessa liiketoimintahistoriantutkimusta vähittäiskaupasta ja sen rationalisoinnista ei ole tehty paljoa tai tutkimukset eivät käsittele juurikaan 1930-luvua. Tutkielman teoriana on uusinstitutionalistinen isomorfismi, joka pyrki selittämään organisaatioiden samankaltaistumista. SOK oli osuuskauppojen keskuskunta, joka pyrki neuvomaan paikallisia osuuskauppoja liikkeenhoidossa. SOK:n ohjeistuksilla pyrittiin isomorfismiin ja tämän välityksellä rationalisointiin. SOK pyrki tekemään hajanaisesta osuuskauppojen yhtenäisen ja juuri taloudellisen tuottavuuden kannalta. Tutkielmassa keskitytään SOK:n Osuuskauppalehteen, joka oli suunnattu osuuskauppojen toimihenkilöille ja tämän välityksellä annettiin neuvontaa myös kauppojen liikkeenhoitajille. Lehteä toimitettiin SOK:n neuvontatoimistosta käsin.
Tutkielman menetelmänä oli hyödynnetty diskurssianalyysia ja tutkielma oli jaettu keskeisten tieteellisen liikkeenjohdon periaatteen mukaisiin diskursseihin. Tutkittavia diskursseja olivat varsinainen rationalisointi, työn suunnittelu, työnjako, valvonta, työmenetelmät, työn tieteellisyys, standardointi, koulutus, työntekijöiden valikointi ja palkkaus. Tutkielman diskurssien välityksellä ilmenee, että 1930-luvulla Osuuskauppalehden selkeänä tavoitetilana oli rationalisoida osuuskauppoja toimintaa. SOK seurasi rationalisoinnissa kansainvälisiä esikuvia yleisesti Yhdysvaltojen vähittäiskauppaa ja pohjoismaista osuuskauppaliikettä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Liike-elämän arkistolähteet pohjoismaisessa historiantutkimuksessa : katsaus Scandinavian Economic History Review -aikakauskirjassa vuosina 2003-2012 ilmestyneeseen tutkimukseen
Perälä, Lauri (2014)Tässä työssä tutkitaan liikearkistojen käyttöä historiantutkimuksen lähteinä. Työssä selvitetään muun muassa millaista liikearkistoja hyödyntävä tutkimus nykypäivänä on, millaisia aiheita siinä tutkitaan ja mihin ajanjaksoihin ... -
Toimialojen kehittyneisyys Suomessa manufaktuurijohtokunnan tilastoissa vuosina 1843-1860 toimialojen elinkaariteorian avulla tarkasteltuna
Pyykkö, Juho (2022)Suomen taloudessa näkyi modernisoitumisen merkkejä jo 1800-luvun alkupuoliskolla, vaikka teollistumisen nähdäänkin usein alkaneen 1860-luvulla, tai jopa myöhemmin. Esimerkiksi kulutustavaroiden valmistumisen siirtyminen ... -
Kasvun tekijät : tutkimus Suomen teollistumisen ajan perustajayrittäjistä 1870-1990
Möttönen, Tuomas (University of Jyväskylä, 2017)Company founders are important agents in business economics. I investigated entrepreneurs who founded successful, long-standing and high-growth companies. The data include 402 Finnish founder entrepreneurs who had ... -
Keitä perustajayrittäjät ovat?
Möttönen, Tuomas (Taloustieteellinen Yhdistys, 2017) -
Implementation of substitution treatment in Finland. Beyond rationalisation and medicalisation.
Selin, Jani (Nordens Välfärdscenter, 2011)Aims – Finnish treatment of drug abuse has during the last two decades shifted from a predominantly psychosocial approach to a more medical mode. This is especially evident in the rapid implementation of substitution ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.