"Enemmän se antaa kuin ottaa” : lapsen pesäpalloharrastus vanhemman sosiaalisena pääomana

Tässä tutkimuksessa selvitettiin vanhempien osallistumista lastensa pesäpalloharrastukseen sosiaalisen pääoman näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena olivat hyvin aktiivisesti mukana olevien perheiden vanhemmat. Tutkimustehtävä oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan tarkoituksena oli kuvata, millaisia ovat aktiivisesti lapsensa pesäpalloharrastukseen osallistuvat vanhemmat. Toisessa osassa selvitettiin, mitä vanhemmat kokevat saavansa osallistumisestaan sekä osallistumisen syitä. Osallistumisen antia ja syitä kuvattiin sosiaalisen pääoman eri elementtien ilmenemisen kautta. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksen aineisto kerättiin parihaastatteluina toteutetuilla puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Tutkimukseen haastateltiin viiden perheen vanhempia eli yhteensä kymmentä äitiä ja isää. Kaikki perheet olivat keskenään eri pesäpalloseuroista. Aineiston analysointi toteutettiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentui aiemman urheilevien lasten vanhemmista tehdyn tutkimuksen ja sosiaalisen pääoman käsitteen ympärille. Sosiaalisen pääoman elementeistä käsiteltiin tutkimuksessa erityisesti sosiaalisia verkostoja, yhteenkuuluvuutta, vastavuoroisuutta, luottamusta, arvoja ja normeja. Tutkimus osoitti, että lastensa pesäpalloharrastukseen osallistuvat vanhemmat kokivat osallistumisen mielekkääksi ja nauttivat siitä. Kaikki tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kokivat, että lapsen pesäpalloharrastukseen osallistuminen oli myös vanhempien harrastus. Vanhemmat toimivat lapsen pesäpalloharrastuksessa aktiivisesti monissa eri rooleissa niin vanhempana kuin seuratoimijana. Osallistuminen vaati vanhemmilta paljon ja he käyttivät siihen runsaasti aikaa. Samaan aikaan osallistuminen antoi vanhemmille valtavasti. Vanhemmille muodostui lapsen pesäpalloharrastuksen ympärille merkittävä sosiaalinen verkosto, ja he saivat sen kautta paljon uusia ystäviä ja tuttavia. Pesäpalloharrastukseen osallistuminen loi vanhemmille yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden tunteita sekä seurassa että kotona. Lapsen pesäpalloharrastus määritti vahvasti vanhempien vapaa-aikaa, mutta vanhemmat osallistuivat toimintaan mielellään. Tutkimuksesta voidaan päätellä, että lapsen pesäpalloharrastus on merkityksellistä lasten lisäksi myös vanhemmille. Vaikka tutkimukseni käsitteli ainoastaan pesäpalloa, voimme pitää sitä hyvänä esimerkkinä lapsen urheiluharrastukseen osallistumisen myönteisestä annista vanhemmille. Lapsen harrastukseen osallistumisen nähdään antavan vanhemmille paljon erityisesti sosiaalisissa suhteissa ja yhteisöllisyydessä. Lapsen urheiluharrastus vaatii vanhemmilta paljon, mutta samaan aikaan se antaa heille valtavasti. Vanhempien osallistumista lastensa urheiluharrastukseen tulisikin tutkia enemmän vielä juuri tästä näkökulmasta.