Ohjelmistokehitysalan työntekijöiden hyvinvointi koronaviruksen aikana Suomessa
Abstract
Etätyö tuo mukanaan tiettyjä haasteita, ja näistä haasteista sekä niistä selviämisestä on tehty tutkimusta jo pidemmän aikaa. Keväällä 2020 alkanut koronapandemian rajoittamiseen tarkoitettu etätyöjakso on poikkeuksellinen sen suhteen, että erityisen suuri osa siihen kykenevästä työvoimasta siirtyi etätyöhön melko nopealla aikataululla. Tämän vuoksi olisikin hyvä perehtyä tarkemmin etätyön vaikutuksiin tällaisessa eristystilanteessa ja tunnistaa sen mukanaan tuomia haasteita. Tässä pro gradu -tutkimuksessa perehdytään koronapandemian mukanaan tuoman etätöihin siirtymisen vaikutuksiin työntekijöiden hyvinvointiin ohjelmistokehitysalalla. Tutkimuksen kohteena on suomalainen pieni tai keskisuuri (pk-yritys) ohjelmistoalan yritys. Tutkimus suoritetaan laadullisena haastattelututkimuksena, ja sen tuloksien analysointiin hyödynnetään temaattista analyysiä, jota tuetaan temaattisten verkkojen avulla. Tutkimuksessa haastateltiin viittä tutkimukseen osallistujaa samasta organisaatiosta, jotka ovat pääasiassa työskennelleet etänä kiinnostuksen kohteena olleena ajanjaksona. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että ainakin tämän tutkimuksen osallistujista suurin osa koki etätyöjakson haastavana. Suurimmat haasteet liittyivät mielenterveyteen, mikä johtui haastattelujen perusteella tämän etätyöjakson aikaisesta laajamittaisesta eristystilasta.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202106083523Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish