Arvon yhteisluonti asuntorakentamisen toimialalla : tapaustutkimus
Monissa yrityksissä on tapahtunut selkeä muutos tuotantolähtöisestä toiminnasta asiakaslähtöiseen toimintatapaan, jossa asiakas ja asiakkaan tarpeet toimivat lähtökohtina. Tämä näkyy myös lukuisissa syntyneissä tutkimussuuntauksissa, jotka korostavat asiakkaan merkitystä liiketoiminnalle. Muuttunut toimintaympäristö on lisäksi vaikuttanut arvon muodostumiseen ja asiakkaalla on tärkeä rooli arvon määrittämisessä sekä sen rakentumisessa. Tämä muutos on myös nähtävissä rakennusalalla, jossa asiakaslähtöiset palvelut muotoutuvat osaksi perinteisiä rakentamisen käytäntöjä ja asiakaskeskeisyyttä korostetaan. Rakennusalan yritykset eivät voi enää kilpailla ainoastaan teknisellä laadulla tai toiminnan kustannustehokkuudella. Kuitenkin monien rakennusalan yritysten uudistumiskyky on heikkoa ja monet toimintatavat ovat vakiintuneita, mikä vaikeuttaa tuotantolähtöisen yrityksen uudistumista asiakaslähtöiseksi palveluntarjoajaksi.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda ymmärrystä arvon yhteisluonnista asuntorakentamisen yrityksessä asiakkaan näkökulmasta ja tutkia asiakkaan roolia arvon muodostumisessa. Tarkoituksena on ymmärtää syvällisesti, mistä tekijöistä ja miten arvon yhteisluominen rakentuu rakennushankkeen aikana. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa palvelupolun kriittisimmät vaiheet arvon yhteisluonnin kannalta. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena, jossa keskityttiin rakennusalalla toimivan yrityksen ja sen asiakkaiden väliseen arvon yhteisluontiin. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla kuudelta case-yrityksen asiakkaalta sekä yhdeltä yrityksen edustajalta, jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva rakennushankkeesta.
Tutkimustuloksissa korostui ajantasaisen, vastavuoroisen ja ymmärrettävän vuorovaikutuksen merkitys arvon rakentumisessa. Vuorovaikutuksella on myös suora vaikutus asiakkaan ja yrityksen oppimiseen sekä luottamuksen rakentumiseen osapuolten välille. Tulosten perusteella rakennusalan yritykset voivat hyötyä investoinnista aineettomiin voimavaroihin toiminnan kehittämisessä. Erityisesti rakennushankkeen alkuvaihe, jolloin asiakas tulee mukaan hankkeeseen, mahdolliset ongelmatilanteet ja hankkeen valmistumisen jälkeinen aika ovat kriittisiä vaiheita arvon yhteisluomisen kannalta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Value co-creation and co-destruction in Untappd
Ulander, Santeri (2022)Tässä pro-gradu tutkielmassa tutkitaan miten arvoa yhteisluodaan ja yhteistuhotaan Untappdissa, sosiaalisessa sovelluksessa, joka pyörii oluen arvostelun ympärillä. Tutkielman tavoitteena on selvittää miten yksilöt ja ... -
Arvon yhteisluonti Ympäristönetissä ja sen vaikutukset käytön jatkuvuuteen
Koitola, Roope (2020)Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan arvon yhteisluontia ja sen vaikutuksia palvelun käytön jatkuvuuteen Lassila & Tikanojan jätehuollon raportointi- ja johtamispalvelu Ympäristönetissä. Tutkimuksen tavoitteena on ... -
Arvon yhteisluonti asiakkaiden kanssa jatkuvassa digitaalisessa palveluinnovaatiossa
Liimatainen, Oona (2022)Palvelulähtöinen ajattelutapa on muuttanut käsitystä asiakkaiden roolista osana innovaatiota ja arvonluontia. Yritysten tulisikin nähdä asiakkaat aktiivisena osana palveluiden innovaatiota ja arvonluontia, jotta asiakkaiden ... -
Tapaustutkimus : arvon yhteisluonti ja -tuhoutuminen Omatietovarannon tietosisällön kehitysprosessissa
Riihinen, Miia (2021)Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millä tavalla ja missä vaiheessa Omatietovarannon tietosisällön kehityksen prosessissa tapahtuu arvon yhteisluontia tai -tuhoutumista. Omatietovaranto on Kanta-palveluihin ... -
Tapaustutkimus : tuotetta tukevien digitaalisten palveluiden määrittely
Dahlström, Henri (2017)Tämä tapaustutkimus pyrkii tunnistamaan teollisen yrityksen uudistuvien verkkosivujen ja digitaalisten palveluiden mahdollisuuksia. Tutkimuksessa keskitytään tuotteen käyttöön liittyvien digitaalisten palveluiden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.