Konemuusikon informaali oppiminen : musiikkiteknologia nuorten omaehtoisena harrastuksena

Tämän tutkielman tarkoitus oli selvittää, miten konemusiikkiharrastuksessa tarvittavia taitoja on opittu ja mitkä tekijät tukevat konemusiikkiharrastusta. Aihe on merkityksellinen, sillä teknologian kehitys on muuttanut monia harrastamisen tapoja ja muutos näyttäisi olevan luonteeltaan kiihtyvää. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi informaali oppiminen. Musiikkikasvatuksen parissa tehty tutkimus on keskittynyt tutkimaan formaalia oppimista. Informaalia harrastamista on tutkittu vähemmän. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Aineisto kerättiin teemahaastatteluiden sekä taustatietolomakkeen avulla ja se analysoitiin teemoittelemalla sekä sisällönanalyysin keinoin. Tutkimukseen valittiin harkinnanvaraisella otannalla kuusi 18–23-vuotiasta nuorta, joista viisi oli miehiä ja yksi nainen. Teemahaastattelun pääteemat johdettiin Greenin populaarimusiikin oppimisen viidestä pääominaisuudesta: musiikin valinta, soittotaidon opiskelu, oppimismuoto, oppimissisältö ja omaksuminen. Tutkimukseni osoitti harrastajien opetelleen musiikkia tiedostetun ja tiedostamattoman kuuntelun avulla. Kuulonvaraisen harjaantumisen lisäksi taitoja kartutettiin tekemällä oppimisen keinoin. Oppimistapoja, oppimissisältöjä sekä tavoitteita ohjasi voimakas omaehtoisuus. Enkulturaatio näyttäytyi yhteenkuuluvuudentarpeena jonkin populaarimusiikkikulttuurin alalajiin. Harrastamista tukevina tekijöinä nousi esiin perhetaustan keskeinen vaikutus harrastamisen aloittamisessa sekä toimivan musiikkisuhteen rakentumisessa. Vaikka musiikkia tehtiin pääosin itseohjautuvasti yksin, niin verkostot muihin harrastajiin edistivät harrastamista. Etenkin harrastuksen alkuvaiheeseen tutkittavat olisivat kaivanneet ohjattua sisältöä oppimisensa tueksi.