Perinteisten riskitekijöiden, geneettisen riskisumman ja menopaussin yhteys naisten sepelvaltimotautiin

Abstract

Sepelvaltimotauti on monitekijäinen sairaus, jonka kehittymiseen vaikuttavat perinnöllinen alttius, ympäristö ja elintavat. Sepelvaltimotautiin sairastumisessa, kuolleisuudessa sekä riskitekijöissä on sukupuolten välisiä eroja. Estrogeeni suojaa naisia menopaussiin saakka, minkä jälkeen naisten riskitekijät usein nousevat ja sepelvaltimotaudin riski kasvaa. Mitä nuorempana menopaussi koetaan, sitä korkeampi on sepelvaltimotaudin riski. Sepelvaltimotaudin ja menopaussin ajankohdan on aiemmissa tutkimuksissa spekuloitu selittyvän yhteisillä geneettisillä tekijöillä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin sepelvaltimotaudin perinteisten riskitekijöiden, sepelvaltimotaudin geneettisen riskisumman ja menopaussin ajankohdan yhteyttä naisten sepelvaltimotautiin. Lisäksi tutkittiin ensimmäistä kertaa, onko sepelvaltimotaudin geneettinen riskisumma yhteydessä menopaussin ajankohtaan. Koehenkilöt osallistuivat Finnish Twin Study on Aging (FITSA) -tutkimukseen, jonka alkumittaukset ja kyselyt toteutettiin vuonna 2000–2001. Otokseen kuului 434 tutkimushetkellä 63–76-vuotiasta kaksosnaista, joita käsitellään tässä tutkielmassa yksilöinä. Tutkittavat ovat antaneet suostumuksensa DNA-näytteeseen, josta tehtiin genomin kartoitus käyttäen Illumina HumanHap610- ja Illumina CoreExome genotyypin muodostusta ja 1000 Genomes -projektin Impute2 v2.3.09 vertailutietoja. Genomianalyysin tietoja käytettiin sepelvaltimotaudin yksilöllisen geneettisen riskin laskemiseen, perustuen 49 310:een geenivarianttia sisältävään sepelvaltimotaudin riskisummaan ja niiden painokertoimiin. Perinteisten riskitekijöiden (LDL-kolesteroli, tupakointi, systolinen verenpaine, vyötärön ympärys ja tyypin 2 diabetes) lisäksi malleihin sisällytettiin menopaussin ajankohta, hormonikorvaushoidon käyttö sekä koulutuksen kesto ja vapaa-ajan liikunnan määrä. Riskitekijöiden yhteyttä sepelvaltimotaudin sairastavuuteen tarkasteltiin binäärisellä logistisella regressiolla, muodostaen neljä erilaista mallia. Sepelvaltimotaudin geneettisen riskisumman yhteyttä menopaussin ajankohtaan tarkasteltiin kovarianssianalyysilla. Otoksen naisista 12 % (n=53) sairasti sepelvaltimotautia tutkimushetkellä. Pelkästään perinteiset riskitekijät selittivät heikosti sepelvaltimotaudin sairastavuutta, mutta sepelvaltimotaudin geneettinen riskisumma ja menopaussin ajankohta lisäsivät selitysastetta merkittävästi (11,8 % → 21,1 %). Hormonikorvaushoidon käyttö, koulutuksen kesto ja liikunnan lisääminen paransivat selitysastetta edelleen (25,9 %). Lopullisessa mallissa tilastollisesti merkitseviksi muuttujiksi osoittautuivat LDL-kolesteroli, systolinen verenpaine, geneettinen riskisumma, hormonikorvaushoito sekä koulutuksen kesto. Sepelvaltimotaudin geneettinen riskisumma ei ollut merkitsevässä yhteydessä menopaussin ajankohdan kanssa (p=0.280), mutta menopaussin ajankohdan keskiarvo vaihteli lineaarisesti ennakko-oletusten mukaisesti, ollen matalin sepelvaltimotaudin korkean geneettisen riskin ryhmässä. Tämä tutkielma osoitti, että vähäisesti perinteisiä riskitekijöitä omaavien ja tavanomaista sepelvaltimotaudin sairastumisikää nuorempien naisten sepelvaltimotaudin riskiä arvioitaessa on tarpeen huomioida sekä geneettiset tekijät että menopaussi ja hormonikorvaushoidon käyttö. Tulosten perusteella on todennäköistä, että sepelvaltimotautia ja menopaussia selittävät osittain jaetut geneettiset tekijät, ja sepelvaltimotaudin geneettisen riskisumman yhteys menopaussin ajankohtaan tulisikin tarkastaa suuremmalla otoskoolla. Naisten sepelvaltimotaudin biologisten erityispiirteiden tutkimus voi auttaa löytämään ja kohdentamaan entistä yksilöllisempiä sepelvaltimotaudin ehkäisy- ja hoitokeinoja.