Fyysisen ja kognitiivisen harjoittelun vaikutukset kaatumisiin kotona asuvilla iäkkäillä henkilöillä : erityinen huomio kaatumishistoriaan

Iäkkäiden henkilöiden kaatumiset ja niiden seuraukset aiheuttavat merkittäviä yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Kaatumiset ovat seurausta monista yksilöön tai ympäristöön liittyvistä vaaratekijöistä. Erityisesti muutokset fyysisessä ja kognitiivisessa toimintakyvyssä ovat keskeinen syy iäkkäiden henkilöiden kaatumisten taustalla. Liikuntaharjoittelu on tehokasta kaatumisten ehkäisyssä, mutta myös kognitiivisella harjoittelulla on saatu lupaavia tuloksia. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää kognitiivisen toiminnanohjauksen yhteyttä iäkkäiden henkilöiden kaatumisiin. Lisäksi tutkittiin fyysisen ja kognitiivisen harjoittelun vaikutuksia kaatumisiin kotona asuvilla, erilaisen kaatumishistorian omaavilla iäkkäillä henkilöillä verrattuna pelkkään fyysiseen harjoitteluun. Tutkielma on osa Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen PASSWORD-tutkimuksen tutkimustuloksia. Tutkimukseen osallistui 314 kotona asuvaa 70–85-vuotiasta jyväskyläläistä naista ja miestä, jotka eivät liikkuneet vallitsevan liikuntasuosituksen mukaan. Tutkittavat satunnaistettiin kahteen harjoitteluryhmään, jossa kaikki osallistuivat vuoden kestävään liikuntaohjelmaan (LIIKU) ja puolet osallistui lisäksi tietokonepohjaiseen kognitiiviseen harjoitteluun (LIIKUKO). Kaatumisten määrää selvitettiin sekä retrospektiivisesti strukturoidulla kyselyllä että intervention aikana kaatumispäiväkirjojen avulla. Toiminnanohjauksen arviointiin käytettiin Stroopin värisanatestiä. Analyysejä varten tutkittavat jaettiin ryhmiin kaatumishistorian mukaan (kaatujat n=164 ja ei-kaatujat n=150) sekä edelleen alaryhmiin huomioimalla kaatumishistoria tutkimusryhmissä (LIIKUKO: kaatujat n=72, ei-kaatujat n=83 ja LIIKU: kaatujat n=92, ei-kaatujat n=67). Toiminnanohjauksen yhteyttä edellisen vuoden kaatumisiin selvitettiin logistisella regressioanalyysillä. Lopullisissa malleissa vakioivina tekijöinä olivat ikä, sukupuoli, koettu terveys, kaatumispelko, jatkuva kipu, koulutustaso, kognitiivinen toimintakyky, liikkumiskyky ja diastolinen verenpaine. Intervention vaikutuksia kaatumisiin arvioitiin negatiivisella binomiaalisella regressiomallilla. Tutkimuksen alkumittausaineiston analyysi osoitti, että lopullisissa malleissa toiminnanohjaus oli yhteydessä edeltävän vuoden toistuviin (OR 1.012, 95 % CI 1.001-1.024), mutta ei yksittäisiin (OR 1.000, 95 % CI 0.990-1.010) kaatumisiin. Tutkimuksen aikana tapahtui yhteensä 304 kaatumista, joista vamman aiheuttavia kaatumisia oli 28. Tutkittavista henkilöistä noin puolet kaatui intervention aikana, joista 86 henkilöä kerran ja 66 henkilöä toistuvasti. LIIKUKO-ryhmässä kaatumisia oli vähemmän kuin LIIKU-ryhmässä, mutta ryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (IRR 0.79, 95 % CI 0.57–1.09). Kaatumistiheys oli suurempi (IRR 2.61, 95 % CI 1.82–3.73) niillä tutkittavilla henkilöillä, jotka olivat kaatuneet vähintään kerran interventiota edeltävän vuoden aikana verrattuna tutkittaviin, jotka eivät olleet kaatuneet. LIIKU- ja LIIKUKO-interventioiden vaikutukset kaatumisiin eivät kuitenkaan eronneet kaatumishistorian mukaan (IRR 0.68, 95 % CI 0.33–1.40). Vamman aiheuttavien kaatumisten osalta ryhmien välillä ei nähty tilastollisesti merkitseviä eroja. Johtopäätökset: toiminnanohjaus on yhteydessä toistuviin, mutta ei yksittäisiin kaatumisiin enintään kohtalaisesti liikkuvilla 70–85-vuotiailla naisilla ja miehillä. Yhdistelmäharjoittelulla ei ole pelkkää fyysistä harjoittelua tehokkaampaa vaikutusta erilaisen kaatumishistorian omaavien iäkkäiden henkilöiden kaatumisiin. Jatkotutkimuksissa toiminnanohjauksen yhteyttä kaatumisiin ja yhteyttä muokkaavia ja välittäviä tekijöitä tulisi tutkia pitkittäisasetelmilla. Kokeen tulos perustuu alaryhmäanalyysiin, joten tulevaisuudessa asiaa tulee tutkia isommassa aineistossa.