Fyysisen ja kognitiivisen harjoittelun vaikutukset kaatumisiin kotona asuvilla iäkkäillä henkilöillä : erityinen huomio kaatumishistoriaan

Abstract

Iäkkäiden henkilöiden kaatumiset ja niiden seuraukset aiheuttavat merkittäviä yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Kaatumiset ovat seurausta monista yksilöön tai ympäristöön liittyvistä vaaratekijöistä. Erityisesti muutokset fyysisessä ja kognitiivisessa toimintakyvyssä ovat keskeinen syy iäkkäiden henkilöiden kaatumisten taustalla. Liikuntaharjoittelu on tehokasta kaatumisten ehkäisyssä, mutta myös kognitiivisella harjoittelulla on saatu lupaavia tuloksia. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää kognitiivisen toiminnanohjauksen yhteyttä iäkkäiden henkilöiden kaatumisiin. Lisäksi tutkittiin fyysisen ja kognitiivisen harjoittelun vaikutuksia kaatumisiin kotona asuvilla, erilaisen kaatumishistorian omaavilla iäkkäillä henkilöillä verrattuna pelkkään fyysiseen harjoitteluun.

Tutkielma on osa Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen PASSWORD-tutkimuksen tutkimustuloksia. Tutkimukseen osallistui 314 kotona asuvaa 70–85-vuotiasta jyväskyläläistä naista ja miestä, jotka eivät liikkuneet vallitsevan liikuntasuosituksen mukaan. Tutkittavat satunnaistettiin kahteen harjoitteluryhmään, jossa kaikki osallistuivat vuoden kestävään liikuntaohjelmaan (LIIKU) ja puolet osallistui lisäksi tietokonepohjaiseen kognitiiviseen harjoitteluun (LIIKUKO). Kaatumisten määrää selvitettiin sekä retrospektiivisesti strukturoidulla kyselyllä että intervention aikana kaatumispäiväkirjojen avulla. Toiminnanohjauksen arviointiin käytettiin Stroopin värisanatestiä. Analyysejä varten tutkittavat jaettiin ryhmiin kaatumishistorian mukaan (kaatujat n=164 ja ei-kaatujat n=150) sekä edelleen alaryhmiin huomioimalla kaatumishistoria tutkimusryhmissä (LIIKUKO: kaatujat n=72, ei-kaatujat n=83 ja LIIKU: kaatujat n=92, ei-kaatujat n=67). Toiminnanohjauksen yhteyttä edellisen vuoden kaatumisiin selvitettiin logistisella regressioanalyysillä. Lopullisissa malleissa vakioivina tekijöinä olivat ikä, sukupuoli, koettu terveys, kaatumispelko, jatkuva kipu, koulutustaso, kognitiivinen toimintakyky, liikkumiskyky ja diastolinen verenpaine. Intervention vaikutuksia kaatumisiin arvioitiin negatiivisella binomiaalisella regressiomallilla.

Tutkimuksen alkumittausaineiston analyysi osoitti, että lopullisissa malleissa toiminnanohjaus oli yhteydessä edeltävän vuoden toistuviin (OR 1.012, 95 % CI 1.001-1.024), mutta ei yksittäisiin (OR 1.000, 95 % CI 0.990-1.010) kaatumisiin. Tutkimuksen aikana tapahtui yhteensä 304 kaatumista, joista vamman aiheuttavia kaatumisia oli 28. Tutkittavista henkilöistä noin puolet kaatui intervention aikana, joista 86 henkilöä kerran ja 66 henkilöä toistuvasti. LIIKUKO-ryhmässä kaatumisia oli vähemmän kuin LIIKU-ryhmässä, mutta ryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (IRR 0.79, 95 % CI 0.57–1.09). Kaatumistiheys oli suurempi (IRR 2.61, 95 % CI 1.82–3.73) niillä tutkittavilla henkilöillä, jotka olivat kaatuneet vähintään kerran interventiota edeltävän vuoden aikana verrattuna tutkittaviin, jotka eivät olleet kaatuneet. LIIKU- ja LIIKUKO-interventioiden vaikutukset kaatumisiin eivät kuitenkaan eronneet kaatumishistorian mukaan (IRR 0.68, 95 % CI 0.33–1.40). Vamman aiheuttavien kaatumisten osalta ryhmien välillä ei nähty tilastollisesti merkitseviä eroja.

Johtopäätökset: toiminnanohjaus on yhteydessä toistuviin, mutta ei yksittäisiin kaatumisiin enintään kohtalaisesti liikkuvilla 70–85-vuotiailla naisilla ja miehillä. Yhdistelmäharjoittelulla ei ole pelkkää fyysistä harjoittelua tehokkaampaa vaikutusta erilaisen kaatumishistorian omaavien iäkkäiden henkilöiden kaatumisiin. Jatkotutkimuksissa toiminnanohjauksen yhteyttä kaatumisiin ja yhteyttä muokkaavia ja välittäviä tekijöitä tulisi tutkia pitkittäisasetelmilla. Kokeen tulos perustuu alaryhmäanalyysiin, joten tulevaisuudessa asiaa tulee tutkia isommassa aineistossa.

Falls and resulting consequences cause significant individual and societal problems in the older population. Falls are result of many individual or environmental risk factors. In particular, changes in physical and cognitive functioning are a major cause of falls in older people. Exercise training is effective in preventing falls, but cognitive training has also yielded promising results. The purpose of this master’s thesis was to investigate the association between executive function and falls in older people. In addition, the effects of physical and cognitive training on falls in older people living at home with a different history of falls compared to physical training alone were studied.

This study is part of the PASSWORD research project by the Gerontology Research Center of the University of Jyväskylä. Participants (n=314) were community-dwelling 70- to 85-year-old women and men living in the City of Jyväskylä, who did not meet the physical activity guidelines. Subjects were randomized into two training groups, where all subjects participated in a one-year exercise program (LIIKU) and half of the subjects participated in computer-based cognitive training (LIIKUKO). The incidence of falls was investigated both retrospectively by a structured questionnaire and during the intervention using fall diaries. The Stroop Color and Word Test was used to evaluate executive function. For the analyses, the subjects were divided into groups according to the fall history (faller n=164 and non-faller n=150) and further into subgroups by considering the fall history in the study groups (LIIKUKO: faller n=72, non-faller n=83 and LIIKU: faller n=92, non-faller n=67). The association between executive function and the previous year's falls was investigated by logistic regression analysis. Final models were adjusted for age, gender, perceived health, fear of falling, persistent pain, level of education, cognitive functioning, mobility, and diastolic blood pressure. The effects of the intervention on falls were evaluated by using a negative binomial regression model.

The analysis of the baseline data of the study showed that in the final models’ executive function was associated to recurrent (OR 1.012, 95 % CI 1.001-1.024) but not to single (OR 1.000, 95 % CI 0.990-1.010) falls. A total of 304 falls occurred during the study, out of which 28 caused injuries. Half of the subjects fell during the intervention, of which 86 once and 66 repeatedly. There were fewer falls in the LIIKUKO-group than in the LIIKU-group, but the difference between the groups was not statistically significant (IRR 0.79, 95 % CI 0.57–1.09). The fall incidence rate was higher (IRR 2.61, 95 % CI 1.82-3.73) among the subjects who had fallen at least once during the year prior to the intervention compared to the subjects who had not fallen. However, the effects of LIIKUKO and LIIKU interventions on falls did not differ according to the history of the falls (IRR 0.68, 95 % CI 0.33–1.40). The groups did not differ statistically significantly for fall injuries.

Conclusions: executive function is associated with recurrent but not with single falls among sedentary or at most moderately physically active 70- to 85-year-old women and men. Combination training is not more effective than physical training alone on falls of older people with different fall history. Longitudinal studies are needed to confirm the connection between executive function with falls and the factors that moderate and mediate the connection. The result of the trial is based on a subgroup analysis, thus further research in larger data is needed in the future.