Perustunteet vuoden 2010 jälkeen ilmestyneessä lastenkirjallisuudessa
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Lastenkirjallisuudella on ajateltu olevan merkittävä paikka lasten elämässä,
vaikka on viitteitä siihen suuntaan, että sen asemaa olisi parannettava ja puolustettava. Myös tunnekasvatuksen merkitystä on viime vuosina korostettu varhaiskasvatuksen kontekstissa ja tarjolla on erilaisia materiaaleja tunnetaitojen tukemiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella perustunteiden käsittelyä
sellaisissa lasten kuvakirjoissa, joita ei ollut lähtökohtaisesti suunniteltu täsmämateriaaliksi tunnekasvatukseen. Tutkimuksen syvempänä merkityksenä oli tutkia sitä, minkälaisia mahdollisuuksia kuvakirjat tarjoavat tunteiden käsittelylle.
Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Aineistona oli kahdeksan vuoden 2010 jälkeen ilmestynyttä lasten kuvakirjaa, joissa tunteet olivat keskeisessä roolissa. Aineistosta etsittiin vastauksia muodostamalla luokituksia tutkimuskysymyksittäin. Kirjojen aiheet tiivistimme viiteen luokkaan, joita ovat arkiset tapahtumat, tutkiminen, sosiaaliset suhteet, ero läheisestä ja uuden todellisuuden rakentaminen. Perustunteiden ilmenemistapoja kuvaavia luokkia ovat
tunteiden nimeäminen, keholliset aistimukset, miljöön kuvaukset, äänet sekä ilmeet ja asennot. Tunteiden vaikutus käyttäytymiseen jakautui luokkiin: varautunut käyttäytyminen, itsensä ylittäminen, pysähtyminen, läheisyyteen hakeutuminen, tunteen purkaminen fyysisesti ja syy-seuraussuhteiden muodostaminen.
Tutkimuksemme tulosten perusteella voidaan todeta, että kuvakirjojen antama kuva tunteista on monipuolinen, jolloin ne omaavat paljon mahdollisuuksia tunteiden käsittelylle tunnekasvatuksen kontekstissa. On siis perusteltua väittää, että kuvakirjojen on mahdollista tarjota rikas peilauspinta ja keskustelualusta
tunteisiin liittyen.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4767]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
’’Ikioma massu on hyvä eikä hassu’’ : kehoitsetunto vuoden 2010 jälkeen ilmestyneissä lasten kuvakirjoissa
Boman, Camilla; Lampela, Veera (2022)Kehotunnekasvatus eli pienten lasten seksuaalikasvatus tähtää lasten hyvinvointiin. Aihetta on kuitenkin tutkittu Suomessa melko vähän. Kehotunnekasvatus tarkoittaa kehosta ja sen rajoista sekä tunteista kertomista lapsen ... -
”Mietin voiko lapsella olla kaksi äitiä tai isää” : perheiden representaatioita 1990- ja 2000-lukujen suomalaisessa lastenkirjallisuudessa
Luukkainen, Kaisla (2022)Tutkielmassa tarkastellaan perheiden representaatioita 1990- ja 2000-lukujen suomalaisessa lastenkirjallisuudessa. Aineistoon valitut teokset koostuvat viidestä kyseisille vuosikymmenille sijoittuvasta lastenkirjasta, mille ... -
Ystävää kaivataan! : yksinäisyyden käsittely suomalaisissa lasten kuvakirjoissa
Seppänen, Maisa (2017)Varhaiskasvatusikäisistä lapsista 10–12 prosenttia on yksinäisiä (Neitola 2011, Revon 2013, 143 mukaan). Lastenkirjallisuus voi auttaa vaikeiden tunteiden tai tilanteiden käsittelyssä tarjoten vertaistukea ja ratkaisumalleja ... -
”Tämä kuva herättää minussa paljon tunteita välillä surullisia ja iloisia joskus vihaisiakin.” : taidekuva tunteiden tulkkina
Syväsalo, Pirjo (2018)Lähtökohtana tutkimuksessa toimi luokanopettajan työni kautta saatu omakohtainen kokemukseni kouluikäisten lasten haastavista, tunnetaitoja vaativista tilanteista. Myös Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 ... -
”Jos pelottaa, voi mennä kahdestaan” : lasten kuvauksia tunnekokemuksista ja niiden käsittelystä pohjautuen Paula ja tunnepeikot -toimintaan
Viherjälaakso, Elli (2021)Tutkimuksessani tarkastelin lasten kuvauksia neljästä eri tunteesta: ilosta, surusta, pelosta ja vihasta. Selvitin, mitä lapset kertovat näiden tunteiden kokemisesta, ja miten he niitä käsittelevät. Tutkimukseni taustalla ...