Paperittomat ihmiset terveyssosiaalityössä

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan paperittomuutta terveyssosiaalityössä. Paperittomuudella viitataan ulkomaalaisiin henkilöihin, joilla on rajoitettu oikeus suomalaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii ihmisoikeusperustainen sosiaalityö. Aihetta on lähestytty selvittämällä, keitä paperittomat ovat ja miten heidän tilanteensa näyttäytyy terveyssosiaalityössä sekä miten ihmisoikeusperustaisuus konkretisoituu sosiaalityöntekijöiden työskentelyssä paperittomien ihmisten kanssa. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdessa eri sairaalassa toteutetusta fokusryhmähaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulosten perusteella terveydenhuollon näkökulmasta paperittomat ihmiset ovat hyvin heterogeeninen ihmisryhmä. Terveydenhuollossa paperittomuutta määrittelee oleskelulupastatusta enemmän ihmisen oikeus sosiaali- ja terveydenhuoltoon Suomessa. Tulosten perusteella oleskeluluvattomuuteen kytkeytyvän paperittomuuden ohella terveyssosiaalityössä kohdataan erityisesti ulkomaalaisia työntekijöitä, joiden hoito-oikeusstatus vaatii selvittelyä. Terveydenhuollon näkökulmasta paperittomat ihmiset ovat väliinputoajia suomalaisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Paperittomille ihmisille annetaan kiireellinen terveydenhuolto, mutta heillä ei ole mahdollista saada ei-kiireellistä jatkohoitoa tai pitkäaikaissairauksien seurantaa. Tutkimuksen perusteella paperittomille ihmisille annettavien terveyspalveluiden laajuuden ja erityisesti sosiaalipalveluiden osalta kunnissa on huomattavaa vaihtelua, mikä asettaa paperittomat ihmiset eriarvoiseen asemaan oleskelukunnan perusteella. Tutkimustulosten perusteella ihmisoikeusperiaatteet heijastuvat terveyssosiaalityöntekijöiden pohdintaan ja työskentelyyn. Terveyssosiaalityöntekijät tunnistavat paperittomuuteen vaikuttavia rakenteellisia tekijöitä ja pyrkivät omassa työssään edistämään paperittoman ihmisen osallisuutta muun muassa tilanteen huolellisella selvittämisellä, palveluohjauksella ja paperittoman ihmisen edun ajamisella eri instansseissa. Nykyinen palvelujärjestelmä ei turvaa paperittomien ihmisten ihmisoikeuksia. Sosiaalityöntekijöiden tulee omassa työssään puolustaa ihmisoikeuksia ja pohtia mahdollisuuksia ulossulkevien käytäntöjen haastamiseksi.