2010-luvun Disneyn prinsessasatujen naisrepresentaatiot

Abstract
Tässä tutkimuksessa selvitettiin The Walt Disney Companyn 2010-luvun prinsessasatujen välittämää naiskuvaa. Analysoimassani aineistossa oli viisi Disneyn 2010-luvulla ilmestyneen prinsessaelokuvan pohjalta tehtyä kirjaa. Tutkimus-kysymykseni oli: ”Millaisia naisrepresentaatioita Disneyn 2010-luvun prinsessasaduista välittyy?”. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millaisia piirteitä nais-hahmoilla on Disneyn 2010-luvun prinsessasaduissa ja millaisia valta-asemia heillä on. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jossa käytin lähestymistapoina aineistolähtöistä analyysiä ja teoriaohjaavaa analyysiä. Analyysimenetelmänä käytin teemoittelua. Tutkimukseni sivuaa kulttuurintutkimusta ja sukupuolentutkimusta tieteenaloina, vaikka teenkin tutkimusta varhaiskasvatustieteessä. Naishahmojen piirteitä kuvaaviksi pääteemoiksi muodostuivat naispuolisten päähahmojen määrätietoisuus, laitettu ja siro ulkonäkö sekä pukeutuminen, suhde eläimiin ja kuvitteellisiin hahmoihin, suhde muihin naishahmoihin, kiinnostus rakkauteen sekä hyvät ja pahat hahmot -asetelma. Naisten valta-asemaa ja roolia tarkasteltaessa pääteemoiksi muodostuivat prinsessat ja kuningattaret. Aineistosta löytyi jonkin verran samoja piirteitä, mitä esiintyy ennen 2010-lukua julkaistuissa Disneyn prinsessasaduissa. Aineistossa oli myös piirteitä, joita ei esiinny aiemmissa prinsessasaduissa.
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202105172963Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share