Internalismi, eksternalismi ja keskiaikainen havaintofilosofia

Internalismin ja eksternalismin välisellä erottelulla on nykyepistemologiassa keskeinen asema, ja käsiteparia käytetään myös mielentilojen sisältöä koskevissa keskusteluissa. Erottelun keskeinen ajatus on yksinkertainen. Internalismi esittää, että intentionaalinen mielentila (havainto, uskomus ja niin edelleen) voidaan identifioida ottamatta subjektin suhdetta ulkomaailmaan millään tavalla huomioon. Mielentila on syntymisensä jälkeen itsenäinen, ja se voidaan tunnistaa pelkästään subjektille sisäisten tekijöiden perusteella. Eksternalismi puolestaan perustuu ajatukseen, että mielentilat ovat välttämättä suhteessa ympäristöön eikä niitä voi niiden syntymisen jälkeenkään identifioida viittaamatta subjektin kannalta ulkoisiin tekijöihin. Erottelua voidaan valottaa yksinkertaisella esimerkillä. Jos olisi mahdollista aiheuttaa ihoon keinotekoinen paukama, joka vastaa kaikilta ominaisuuksiltaan itikanpistoa, emme voisi pelkästään paukaman sisäisiä ominaisuuksia tutkimalla tietää, onko käsivarressamme oleva jälki itikanpisto. Lisäksi täytyisi tietää, mikä sen on aiheuttanut – ja tämä on eksternalistinen tekijä.