Näkövammainen oppilas kemian opetuksessa suomalaisessa peruskoulussa ja lukiossa

Abstract
Tässä Pro gradu -tutkielmassa käsitellään kemian opettamista näkövammaisille oppilaille Kirjallisuusosassa tutkittiin näkövammaisten asemaa yhteiskunnassa sekä sellaisia yhteiskuntaan integroitumisen haasteita, joita he usein joutuvat kohtaamaan. Näkövammaisten asemaa ja oikeuksia koulussa tarkasteltiin sekä kerrottujen kokemusten kautta että Suomen lain näkökulmasta. Lisäksi käsiteltiin yleisesti kemian kokeellista työskentelyä koulussa sekä keinoja integroida näkövammaiset oppilaat kemian opetukseen erityisesti opetuksen kokeellisessa osuudessa. Näkövammaisilla on keskimäärin Suomessa alhaisempi koulutustaso, korkeampi työttömyystaso ja he ovat harvemmin perheessä puolison tai vanhemman asemassa, kuin näkevät. Paremmalla koulutuksella tähän voidaan vaikuttaa ainakin osittain ja Suomen laki määrääkin opetuksen järjestäjää tekemään mukautuksia, joiden avulla kaikki voivat osallistua opetukseen. Kemia oppiaineena nojaa vahvasti visuaalisuuteen, jonka vuoksi tarvitaan välineitä ja toimintatapoja, joiden avulla näkövammainen voi osallistua kemian opetukseen. Tietotekniikan sovellutukset mahdollistavat datan ja informaation tutkimisen ja käsittelyn. Myös älylaitteiden kameroita voidaan käyttää hyödyksi joissakin töissä. Saatavilla on myös muita aisteja hyödyntäviä välineitä ja tapoja, joista jotkin sopivat sellaisenaan käytettäväksi kaikille oppilaille. Tutkimusosiossa toteutettiin kyselytutkimus näkövammaisia oppilaita opettaneille kemian opettajille. Kyselyssä kerättiin opettajien kokemuksia oppimateriaaleista, saadusta tuesta ja oppilaan osallisuudesta erityisesti opetuksen kokeellisessa osassa. Kirjallisuusosan ja kyselytutkimuksen pohjalta luotiin pikaopas opettajien käyttöön. Oppaassa käsitellään hyviä käytänteitä näkövammaisten opettamiseen liittyen, sekä sellaisia saatavilla olevia välineitä, joista voi olla hyötyä näkövammaisten kemian opetuksessa. Monet vastanneet opettajat kertoivat merkittävistä haasteista oppimateriaalien hankinnassa sekä näkövammaisen oppilaan osallistamisessa kokeellisessa kemian opetuksessa. Lähes kaikki opettajien esiin nostamat haasteet ovat esiintyneet myös tutkitussa kirjallisuudessa. Erityisesti opettajat toivoivat lisää koulutusta ja resursseja omaa sekä avustajan toimintaa varten, mutta myös näkövammaisille soveltuvia välineitä ja oppilastöitä kemian opetukseen. Kyselyn perusteella voidaan sanoa, että tutkimuksen tulosten pohjalta luotu opettajan pikaopas on hyödyllinen sellaisiin tilanteisiin, joissa kemian opettaja kohtaa näkövammaisen oppilaan ensimmäistä kertaa omalla työurallaan.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202104132350Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share