Näytä suppeat kuvailutiedot

dc.contributor.authorKinnunen, Sanni
dc.date.accessioned2021-03-26T06:21:01Z
dc.date.available2021-03-26T06:21:01Z
dc.date.issued2021
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/74844
dc.description.abstractTutkielmani tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat saksan kielen genetiivin päätteen valintaan. Tutkimus keskittyy erityisesti -(e)s-päätteeseen, eli käytön huojuntaan -es- ja -s-päätteiden välillä. Työ tarkastelee kumpi pääte on yleisempi vuosina 2000-2018, sekä päätteen valintaan vaikuttavia tekijöitä, kuten sitä, onko eroja yksittäissanan ja yhdyssanan päätevalinnassa, tai vaikuttaako yhdyssanan yhdyselementti päätteen valintaan. Lisäksi tarkastellaan onko päätteiden käytössä eroa Saksan, Itävallan ja Sveitsin osakorpusten välillä. Primääriaineistona toimii IDS Mannheimin korpusaineisto, josta on muodostettu kolme osakorpusta saksan kielen päävarianteille (D, A ja CH), joihin rajattiin kunkin alueen sanomalehtitekstejä vuosilta 2000-2018. Taustakirjallisuutena käytetään kielioppeja, sanakirjoja sekä aikaisempaa tutkimusta aiheesta. Korpusaineistosta analysoitiin tutkimukseen valituille neljälle sanalle Jahr, Kind, Krieg ja Strauch, millainen osuus -es- ja -s-päätteillä on osakorpuksissa. Tarkastelu tehtiin erikseen yksittäissanoille, erityyppisille yhdyssanoille sekä osakorpuskohtaisesti. Tutkimus paljasti, että yksittäissanojen kohdalla päätteiden käytössä on merkittäviä eroja ja päätevalintaa näyttävät ohjaavan fonologiset tekijät ja myös sanan yleisyydellä on merkitystä. Yhdyssanojen yhteydessä lyhyt -s-pääte on enemmän käytössä kuin yksittäissanojen kanssa fonologisen taipumuksen vuoksi. Kun yhdyssana muodostetaan ilman liitoselementtiä käytetään lyhyttä -s-päätettä enemmän kuin yhdyssanoissa, jotka sisältävät liitoselementin. Sveitsin osakorpuksessa käytetään lyhyttä -s-päätettä selvästi enemmän kuin Saksan ja Itävallan osakorpuksissa.fi
dc.format.extent85
dc.format.mimetypeapplication/pdf
dc.language.isode
dc.titleSchwankender E-Gebrauch im Genitiv : Jahr, Kind, Krieg und Strauch
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-202103262178
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.contributor.tiedekuntaHumanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanities and Social Sciencesen
dc.contributor.laitosKieli- ja viestintätieteiden laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Language and Communication Studiesen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.oppiaineSaksan kieli ja kulttuurifi
dc.contributor.oppiaineGerman Language and Cultureen
dc.rights.copyrightJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.rights.copyrightThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.type.publicationmasterThesis
dc.contributor.oppiainekoodi308
dc.subject.ysogenetiivi
dc.subject.ysosaksan kieli
dc.format.contentfulltext
dc.rights.accessrightsTekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..fi
dc.rights.accessrightsThe author has not given permission to make the work publicly available electronically. Therefore the material can be read only at the archival workstation at Jyväskylä University Library (https://kirjasto.jyu.fi/collections/archival-workstation).en
dc.type.okmG2


Aineistoon kuuluvat tiedostot

Thumbnail

Aineisto kuuluu seuraaviin kokoelmiin

Näytä suppeat kuvailutiedot