Show simple item record

dc.contributor.advisorKosonen, Erja
dc.contributor.authorBjörn, Kuisma
dc.date.accessioned2021-02-12T07:47:56Z
dc.date.available2021-02-12T07:47:56Z
dc.date.issued2021
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/74103
dc.description.abstractTutkin kandidaatintutkielmassani musiikin kuuntelukasvatuksen toteutumista peruskoulun 1–6-luokilla. Erityisesti käsittelen sitä, miten alakoululaiset kuuntelevat musiikkia ja miten musiikin kuuntelukasvatus voi tukea oppilaiden musiikkiharrastusta. Vertailen myös kuuntelukasvatuksen roolia eri perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sekä tarkastelen kuuntelukasvatuksen oppimateriaaleja musiikin oppikirjoista sekä Facebookin opetusryhmistä. Valtaosa ihmisistä kuuntelee musiikkia, mutta oletan, että musiikinopetuksessa tätä ilmeistä musiikin aihealuetta ei hyödynnetä juurikaan. Perinteisesti koulun kuuntelukasvatustehtävät poikkeavat huomattavasti esimerkiksi nuorten mielimusiikista. Huomasin opetusharjoitteluni aikana alakoululaisten innostuvan monipuolisista kuuntelukasvatustehtävistä, joten haluan oppia aiheesta myös ajatellen omaa opettajaminääni. Tutkimusmenetelmänä toimii kirjallisuuskatsaus aiempaan tutkimustietoon. Perustan tutkimukseni teoreettiseen tutkimusotteeseen kuuluvaan deduktiiviseen päättelyyn ja aprioriseen ajatteluun. Tutkimustehtäväni on argumentoida monipuolisen musiikin kuuntelukasvatuksen hyödyistä alakoulun musiikinopetuksessa. Kiinnostukseni kuuntelukasvatusta kohtaan on edelleen kasvanut löydettyäni musiikinkuuntelun psykofyysisiä hyötyjä. Hyödyt, jotka vaikuttavat vahvasti esimerkiksi oppimiseen, keskittyvät erityisesti kuuntelijan mielimusiikin vaikutuksiin. Tutkimuksen perusteella selvisi, että hypoteesini mukaisesti koulun kuuntelukasvatus sekä oppilaiden musiikinkuuntelu eroavat vahvasti toisistaan. Argumentoin tutkielmani tuloksena monipuolisen kuuntelukasvatuksen suurempaan rooliin alakoulussa, erityisesti musiikin oppiaineessa. Kuuntelukasvatuksen hyödyntäminen opetuksessa parantaa oppilaan tunnetaitoja, oppimisen taitoja, musiikillisia taitoja ja luokan yhtenäisyyttä. Täten perustelen musiikin kuuntelukasvatuksen hyötyjä suomalaisen peruskoulun opetussuunnitelmassa. Jatkotutkimuksessani haluan tutkia empiirisesti monipuolisen kuuntelukasvatuksen hyötyjä peruskoulun musiikinopetuksessa.fi
dc.format.extent41
dc.language.isofi
dc.subject.othermusiikinkuuntelu
dc.titleKuuntele, opi ja nauti : musiikin kuuntelukasvatus alakoulussa
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-202102121532
dc.type.ontasotBachelor's thesisen
dc.type.ontasotKandidaatintyöfi
dc.contributor.tiedekuntaHumanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanities and Social Sciencesen
dc.contributor.laitosMusiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Music, Art and Culture Studiesen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.oppiaineMusiikkikasvatusfi
dc.contributor.oppiaineMusic Educationen
dc.rights.copyrightJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.rights.copyrightThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.rights.accesslevelrestrictedAccess
dc.contributor.oppiainekoodi3052
dc.subject.ysomusiikki
dc.subject.ysokuuntelukasvatus
dc.subject.ysomusiikkikasvatus
dc.subject.ysoalakoulu
dc.rights.accessrightsTekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston <a href="https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema">arkistotyöasemalta</a>.fi
dc.rights.accessrights<br><br>The author has not given permission to make the work publicly available electronically. Therefore the material can be read only at the archival <a href="https://kirjasto.jyu.fi/collections/archival-workstation">workstation</a> at Jyväskylä University Library reserved for the use of archival materials.en


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record