Sidosryhmät pörssiyhtiöiden ja listaamattomien yhtiöiden yhteiskuntavastuun raportoinnissa
Abstract
Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka sidosryhmät määritellään ja huomioidaan pörssiyhtiöiden ja listaamattomien yhtiöiden yhteiskuntavastuun raportoinnissa. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, miten yhtiöt suoriutuivat sosiaalisen vastuun tasolla sidosryhmien huomioinnissa sekä korostuivatko osakkeenomistajat ensisijaisena sidosryhmänä pörssiyhtiöiden yhteiskuntavastuun raportoinnissa.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Freemanin (1984) määrittelemää sidosryhmäteoriaa, jonka mukaan yrityksen tulisi huomioida kaikki sidosryhmät tasapuolisesti. Tutkimuksen aineistona toimi 14:n yhtiön yhteiskuntavastuun raportit vuodelta 2019. Yhteiskuntavastuun raportoinnissa yhtiö välittää olennaista tietoa sidos-ryhmilleen ja lisää tietoisuutta yrityksen toiminnasta ja saavutuksista.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvalitatiiviselle tutkimukselle soveltuvaa sisällönanalyysia. Aineiston teemoitus tehtiin tutkimuksen kannalta oleellisten Global Reporting Initiative (GRI) -standardien avulla, jotka luovat yhteiskuntavastuun raportoinnin sisältöön yleisesti hyväksytyimmän standardin. Sidosryhmien määrittelyä ja huomioimista selvitettiin tarkastelemalla yhtiöiden vuorovaikutusta sidosryhmien kanssa sekä yhtiöiden hallintotapaa. Yhtiöiden sosiaalisen vastuun tasoa tarkasteltiin GRI-standardien G4-ohjeiston perusteella neljällä osa-alueella: henkilöstö ja työolosuhteet, ihmisoikeudet, yhteiskunta ja tuotevastuu. Osakkeenomistajien merkitystä ensisijaisena sidosryhmänä selvitettiin vertailemalla osakkeenomistajien huomiointia suhteessa muihin sidosryhmiin.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että yhtiöt ovat kohtuullisen hyvässä vuorovaikutuksessa määriteltyjen sidosryhmiensä kanssa, sekä sidosryhmien tärkeisiin asioihin ja huolenaiheisiin vastattiin yhtiöissä hyvin. Suoriutuminen sosiaalisen vastuun tasolla oli vaihtelevaa. Pörssiyhtiöt raportoivat toimistaan sosiaalisen vastuun tasolla laajemmin, kuin listaamattomat yhtiöt. Osakkeenomistajat eivät korostuneet ensisijaisena sidosryhmänä pörssiyhtiöissä.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202102041431Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja. You can request a copy of this thesis here The material is available for reading at the archive workstation of the University of Jyväskylä Library.
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..