Näkemyksiä tilintarkastuksen laatuun liittyvistä odotuksista tilintarkastajien ja kuntien välillä

Abstract
Tämän tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskäsitys tekijöistä, joiden perusteella kuntien tilintarkastusta suorittavat tilintarkastajat ja tarkastuksen kohteena olevat kunnat odottavat hyvän laadun muodostuvan. Olennaista on tutkia, muodostuuko tilintarkastuksen tehtäviin ja laatuun liittyvistä tekijöistä odotuskuilua osapuolten välillä. Lisäksi tutkimuksessa tutkitaan molempien osapuolten näkemyksiä laatua parantavista ja huonontavista tekijöistä. Tarkastelun kohteena ovat myös kuntien tilintarkastusten tarjouspyynnöt sekä niihin sisältyvien laatukriteerien soveltuvuus osana tilintarkastuksen hyvää laatua. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisesti haastatellen neljää JHT-tilintarkastajaa ja neljää kunnan tarkastuslautakunnan puheenjohtajaa tai kaupungin reviisoria. Tutkielman tulosten perusteella osapuolten välillä on havaittavissa jonkin verran odotuskuilua. Tämä liittyy keskeisesti siihen, että tilintarkastajien mielestä hyvä tarkastuslaatu muodostuu keskeisesti lakisääteisten tehtävien täyttämisestä, kuin taas osassa kunnista tehtäviin odotetaan myös kuuluvan jossain määrin tilintarkastajan toimiminen asiantuntijan roolissa antaen neuvontaa. Tulosten perusteella tilintarkastuksen hyvän laadun lähtökohtana voidaan pitää lakisääteisten velvoitteiden täyttämistä. Tuloksissa havaittiin monia eri laatua parantavia tekijöitä, joista voidaan nostaa merkittävimpinä esiin ammattitaidon ylläpito ja kehittäminen, kokemus, asianmukainen raportointi, tiedonjako, koulutus ja perehdytys, tarkastuksen yhdenmukaistaminen, laadunvalvonta ja kommunikaatiotaidot. Laadun riskitekijöihin nähtiin sisältyvän esimerkiksi hintakilpailun aiheuttamat riskit ja JHT-tilintarkastajien vähäinen määrä alalla. Tarjouspyyntöjen osalta kokemuksen koettiin saaneen ylisuuren painoarvon, jonka myötä uusien tarkastajien on vaikeuksia päästä alalle. Paikan päällä tehtävän työn osuutta ei pidetty sopivana kriteerinä kuvaamaan hyvää laatua.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202101281320Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share