Miksi suomalainen rakentaa? : suomalainen omakotirakentaja 2020
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa selvitän, miksi suomalaiset nykypäivänä rakentavat omakotitaloja. Millaisia merkityksiä ihmiset omakotitalolle antavat? Pohdin talonrakentamisen motiiveja ja perusteluita erityisesti suhteessa omakotitalon historiaan, perheeseen ja sukupuoleen. Selvitän, kelle talot rakennetaan, mitä omakotitalo ja sen rakentaminen ihmisille merkitsee ja mihin talon rakentaminen asukkaansa elämänkulussa sijoittuu. Tarkastelen myös omistajuuden ja omakotitalon merkityksiä erityisesti suhteessa kerrostaloasumiseen. Aineistona toimivat yhdeksän suomalaisen omakotitalonrakentajan puolistrukturoidut teemahaastattelut elokuulta 2020. Analyysimenetelmänä toimii teemoittelu ja sisällönanalyysi.
Tarkastelen talonrakentamista suhteessa omakotitaloon liitettyihin kulttuurisiin merkityksiin ja ideologioihin. Niissä omakotitalo on perinteisesti edustanut “parempaa”, erityisesti lapsiperheille sopivaa asumismuotoa. Tutkimuksessa uudet omakotitaloalueet piirtyvätkin esiin lapsiperheiden ja pariskuntien paikkoina. Samalla tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että lapsuuden asumistaustalla on vaikutusta sille, millaisia asumisvalintoja ihmiset myöhemmin elämässään tekevät. Lapsuuden asumismuodosta muodostuu osa ihmisen identiteettiä ja kulttuurista pääomaa. Omakotiasumisella ihmiset myös rakentavat ja uusintavat identiteettiään, ja omakotitalo liitetään osaksi omaa elämäntarinaa. Rakentamisprosessin aikana merkityksellisiksi tulevat valinnat: se, millaisia teknisiä, toiminnallisia ja sisutuksellisia ratkaisuja taloon sisällytetään, ja kuinka ne kuvastavat asukkaita. Itse rakentamisen merkitys näyttää vähentyneen ja rakentaminen sukupuolen näkökulmasta tasa-arvoistuneen samalla kun rakentamisen mallit ovat irronneet perinteisestä suomalaisesta omin käsin tekemisen kulttuurista.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25559]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Modernin asumisen Suomi jälleenrakennuskaudella : A. Ahlström Oy:n ja Artekin tyyppitalonäyttelyt ajan kodin ilmentäjänä vuosina 1945–1946
Suominen, Anni (2021)Kandidaatintutkielma käsittelee Alvar Aallon ja A. Ahlström Oy:n standardirakentamista, asumiskulttuuria ja A. Ahlström Oy:n tyyppitalonäyttelyitä jälleenrakennuskaudella 1940-luvulla. Tutkimuksessa käydään läpi asumiseen ... -
Valmistalon evoluutio suomalaisen puutaloteollisuuden mainoskuvastoissa 1980-2000-luvuilla
Koskelo, Tiia-Pauliina (2013)Tutkielman aiheena on suomalaisten puurakenteisten valmistalojen arkkitehtuuri ja kehitys 1980-luvulta 2000-luvulle. Koska aihetta ei ole tutkittu, tutkielman tavoitteena on saada ilmiöstä kokonaiskuva. Valmistalot ovat ... -
Alvar Åkermanin kädenjälki Kokkolassa : tutkimus rakennusmestarin vaikutuksesta kaupungin kulttuuriympäristöön 1906–1940
Puikko, Anna Katriina (2021)Kokkolan ensimmäinen kaupunginrakennusmestari Alvar Åkerman (1876–1940) suunnitteli virkatyössään ja sen ohella Kokkolaan lukuisia rakennuksia. Pyrin tutkimuksessani selvittämään, mitä nuo rakennukset ovat, mitä tyypillisiä ... -
Vanha talo koettuna ja elettynä : kotitalo asukkaiden kertomuksissa
Bildo, Anni (2019)Tutkielman aiheena on paikan kokemuksen ja elävän asumisen näkökulma vanhaan suomalaiseen rakennusperintöön. Työssä ilmenee, mitä vanhalla talolla tarkoitetaan ja mitä merkityksiä ja arvoja siihen liitetään. Vanhoja ...