Väkivaltainen ekstremismi Suomessa 2010-luvulla : sisäministeriön näkökulma Suomen sisäisestä turvallisuudesta
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tehtävänä on esitellä väkivaltaista ekstremististä toimintaa Suomessa 2010-luvun aikana. Tarkoituksena on selvittää, mitä väkivaltaisia ekstremistisiä toimijoita Suomessa on tunnistettu ja onko liikehdintä uhkaksi Suomen sisäiselle turvallisuudelle sisäministeriön näkökulmasta. Tutkimuksen aineiston muodostaa sisäministeriön julkaisemat kansallisen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin ennalta ehkäisyn toimenpideohjelmat vuosilta 2012–2019, sekä näihin liittyvät vuosittaiset tilannekatsaukset vuosilta 2013–2020.
Tutkielma on laadittu käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineisto on pilkottu osiin siten, että työssä esitellään tutkimuksen kannalta oleelliset käsitteet, sekä toimijat ja julkaisuista pyritään analyysin avulla tulkitsemaan sisäministeriön näkökulma tilanteen vakavuudesta. Tutkimustulokset osoittavat, että vaikka väkivaltaisia ekstremistisiä rikoksia Suomessa on tunnistettu suhteellisen vähän, on se uhka nyky-yhteiskunnalle. Liikehdinnän tutkiminen ja tunnistaminen on tärkeää, jotta sitä pystytään tulevaisuudessa ennaltaehkäisemään entistä paremmin.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4787]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Ympäristökansalaisuuden kyläsepät
Konttinen, Esa (Jyväskylän yliopisto, 1999) -
Discussing acts of violence in the classroom : a teacher's perspective
Salonen, Laura (2018)Tässä pro gradu –työssä tarkastelen eri väkivallan tekojen käsittelyä luokkahuoneessa opettajan näkökulmasta. Tämä työ on luonteeltaan kirjallisuuskatsaus, jossa eri tutkimuskirjallisuuteen perustuen esittelen erilaisia ... -
Kapina kampuksella
Vilkuna, Kustaa H. J. (Jyväskylän yliopisto, 2013)Ei tullut kumousta. Ei vaikka vasemmistoradikaali opiskelijaliike kapinoi, metelöi ja teki vallankumoustyötä vuosikausia innokkaasti, uhrautuvasti, teorianmukaisesti ja kurinalaisesti. Opiskelijaradikalismin aikakaudella ... -
Reform, revolution, riot? : transnational Nordic Sixties in the radical press, c. 1958-1968
Saksholm, Juho (Historiallinen yhdistys, 2021) -
Terrorismin tutkimus edellyttää epävarmuuden sietämistä
Vuorinen, Marja (Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry., 2021)