Tekoälyn hyödyntäminen terveydenhuollossa
Abstract
Tekoäly on nykypäivänä paljolti käytetty termi ja sillä uskotaan olevan merkittäviä positiivisia vaikutuksia erilaisille toimialoille sekä yhteiskunnan kriittisille toiminnoille. Tekoälyn juuret juontavat jo 1950-luvulle, jolloin pohdittiin mahdollisuutta ihmisen älykkyyttä matkivalle koneelle. Tekoälyä yleisesti ottaen pidetään yhtenä isoista tulevaisuuteen vaikuttavista asioista, joskin se vaikuttaa tälläkin hetkellä jo useilla eri sektoreilla. Näistä esimerkkeinä ovat: terveydenhuolto, sotateollisuus sekä autoteollisuus. Tekoälylle ei kuitenkaan vielä ole tällä hetkellä tieteellisesti hyväksyttyä ja yhdenmukaista määritelmää, vaikkakin sen määrittely on merkittävästi riippuvainen siihen oleellisesti liittyvistä teknologioista sekä käyttökontekstista. Oleelliset teknologiat, jotka tekoälyyn liittyvät ovat: neuroverkot, koneoppiminen ja syväoppiminen. Tekoäly on jo tällä hetkellä merkittävä teknologia terveydenhuollon sektorilla ja sitä pystytään hyödyntämään siellä monenlaisissa funktioissa. Näistä funktioista tekoälyn hyödyntämistä tapahtuu nykypäivänä eniten sairauksien diagnosointien saralla sekä yleisenä työkaluna esimerkiksi datan käsittelyssä ja sen tuottamisessa. Tämän kandidaatintutkielman tutkimusmenetelmänä on kirjallisuuskatsaus. Tarkoituksena tutkielmalla on tuottaa mahdollisimman kattava kuva tekoälystä teknologiana sekä sovellutuksena ja yleiskuva siitä, miten sitä hyödynnetään terveydenhuollon sektorilla
Main Author
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2020
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202012147090Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish