”Salaa ajattelen, että se on tärkeintä” : ohjelmistoarkkitehtuurin tila suomalaisissa yrityksissä
Abstract
Ohjelmistokehitys on muuttunut ja monimutkaistunut edellisen 20 vuoden aikana merkittävästi. Uusia järjestelmiä rakennetaan uudelleenkäyttämällä ja yhdistelemällä olemassa olevia komponentteja ja niiden arkkitehtuureja. Ketterät menetelmät ovat hallitseva lähestymistapa suunnitelmalähtöisten menetelmien sijaan. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa arkkitehtuurisuunnittelun tilaa avoimen lähdekoodin ja ketterien menetelmien tulokulmista ja selvittää, miten yrityksissä käytetään ohjelmistoarkkitehtuuria tuotannon tukena ja ohjauksessa. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään ohjelmistoarkkitehtuuria avoimen lähdekoodin, koodin uudelleenkäytön ja ketterien menetelmien näkökulmista. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselytutkimuksen kohderyhmänä olivat IT-alalla työskentelevät henkilöt, jotka päivittäisessä työssään ovat osa arkkitehtonisten suunnittelupäätöksien tekoa. Tutkimustulokset osoittivat, että ohjelmistoarkkitehtuuri on kehittynyt kaavioista ja dokumenteista myös osaksi lähdekoodia. Ohjelmistoarkkitehtuuri on tärkeä apuväline kehityksessä, mikäli sitä osataan käyttää ja se ymmärretään oikein.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2020
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202011196695Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish