Arkiliikunnan edistäminen kunnan hyvinvointijohtamisessa, tapaustutkimus
Abstract
Suomalaisten fyysisen aktiivisuuden kehittyminen on ollut viime vuosikymmenten ajan hidasta, joskin havaittujen muutosten suunta on ollut oikea. Vietämme kuitenkin edelleen suurimman osan valveillaoloajastamme joko istuen tai makuulla. Kansalaisten liikunnan edistäminen ja liikunta-aktiivisuuden seuraaminen kuuluvat kuntien tehtäviin ja se on iso osa kuntien toteuttamaa hyvinvoinnin edistämistyötä. Toimintaa ohjaa laki, mutta kunnat päättävät liikuntaa edistävistä toimistaan pääosin itsenäisesti. Näin ollen kuntien rooli väestön liikunnan edistämisessä on hyvin olennainen ja tutkimusten mukaan kunta voikin aktiivisella toiminnallaan vaikuttaa asukkaittensa liikunta-aktiivisuuteen.
Tämä pro gradu -tutkielma tarkasteli arkiliikunnan edistämistä kunnan hyvinvointijohtamisessa yhdessä suomalaisessa keskisuuressa kunnassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata kunnan arkiliikunnan edistämistyön tavoitteita, päätöksenteossa käytettyä hyvinvointitietoa, sekä kunnan viranhaltijoiden kokemuksia liittyen kunnassa toteutettuun arkiliikunnan edistämistyöhön. Tutkimus oli tapaustutkimus ja siinä tarkasteltiin kunnan hyvinvointikertomus vuosilta 2013-2017, kuntastrategia vuosilta 2017-2021 ja hyvinvointisuunnitelma vuosilta 2019-2021, Kunta-Virveli -työkalun sisältämä kuntakohtainen tietosisältö sekä valmiina käyttöön saatu haastatteluaineisto kunnan viranhaltijoilta (n=3). Haastatteluaineistoa tarkasteltiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysimenetelmällä ja muita aineistoja sisällön erittelyn avulla.
Tuloksista kävi ilmi, että kunnan hyvinvointijohtaminen arkiliikunnan osalta sisälsi sekä onnistumisia että haasteita. Kunnassa oli tutkimushetkellä kattavat ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Liikunnan edistämisen päätöksentekoa ohjasi kunnassa päättäjien kokemukset ja kuntalaisista saatu palaute. Avointa mittari- ja indikaattoritietoa hyödynnettiin kunnan arkiliikunnan edistämistyön päätöksenteossa vielä vähän. Kunnan strategisissa asiakirjoissa kuntalaisten arkiliikunnan edistämiseksi asetetut tavoitteet olivat tärkeitä, mutta sisällöltään vielä yleistasoisia. Lisäksi tuloksista nousi esille, että laaja yhteistyö arkiliikunnan edistämistyössä jäi kunnassa osin hyödyntämättä. Hyvinvointikertomus, kuntastrategia ja hyvinvointisuunnitelma ovat oivallisia työkaluja hyvinvointijohtamisen avuksi ja parantamiseksi, mutta niiden koko potentiaali jäi kunnassa hyödyntämättä. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää hyvinvointijohtamisen haasteiden tunnistamisessa kuntatasolla.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2020
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202010196287Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish