Virtuaalisen tuen koettu arvo aktiivisessa oppimisessa
Abstract
Maailman muuttuessa nopealla syklillä odotetaan myös ihmisten pysyvän muutoksen mukana. Jotta ihmiset pystyvät vastaamaan muutokseen, tulee ihmisten kehittää ja kouluttaa itseään aktiivisesti. Koulutusmarkkinat ovat Suomessa ja maailmalla valtava bisnes. Samanaikaisesti teknologian nopea kehitys avaa uusia mahdollisuuksia myös koulutustoimiin, joka johtaa tarpeeseen tuottaa tutkittua tietoa uusista oppimisen ja kehittymisen toimenpiteistä ja mahdollisuuksista. Sisäinen markkinointi ja koulutus ovat avainasemassa organisaatioissa inhimillisen pääoman kehittämisessä, tämän myötä työntekijät voivat toimia tehokkaammin. Organisaatioissa koulutuksen koettua arvoa saatetaankin mitata edelleen kouluttajan ja oppimistilanteen mukavuuden ja viihtyvyyden näkökulmasta. Koulutuksen arvioinnissa tulisi kiinnittää huomio siihen, miten koulutukseen osallistuneet henkilöt hyödyntävät koulutuksessa opittuja tietoja arjen toiminnassa. Näin saadaan todennettua koulutuksen vaikutusta yrityksen taloudelliseen kehittymiseen. Jotta voidaan vastata samalla myös tämän päivän haasteeseen yksilön jatkuvan oppimisen osalta, tarvitaan selkeitä koulutuksen vaikuttavuutta ja oppimista tukevia ratkaisuja. Näiden ratkaisujen myötä voidaan löytää entistä tehokkaampia työvälineitä kehittymisen tueksi.
Tämä tutkimus avartaa koulutuksen ja oppimisen kenttää tutkimalla aikavälikertausta hyödyntävän oppimisrobotti AI Lindan vaikutuksia käyttäytymisen muutosprosessissa. AI Linda on kehittymistä tukeva virtuaalinen palvelu, joka tarjoaa oppijalle kahden kuukauden tehostetun matkan kohti henkilökohtaista tavoitetta. Tavoitteena oli tutkia AI Linda palvelun roolia koulutuksien tehostamisessa ja tavoitteiden viemisessä käytännön arkeen. Tutkimuksessa syvennytään oppimisrobotti Lindan tuottamaan dataan ja sen arvoon koulutuksen vaikututtavuuden arvioinnissa.
Tutkimus on rajattu AI Linda palvelun mukaisesti kahden kuukauden mittaiseen jaksoon, jonka jälkeen vielä kahden viikon päästä toteutettiin haastattelut. Näiden avulla tutkimuksessa arvioitiin käyttäytymismuutosta. Oppimisrobotti Lindan avulla tapahtuva tavoitteen seuranta ja mittaaminen koettiin ammattimaiseksi ja sen toteuttaminen koettiin luovan merkityksellisyyttä omaa tavoitetta kohtaan. Palvelun koettiin synnyttävän syvempää sitoutumista kehittymistavoitetta kohtaan sekä muistuttavan että kannustavan konkreettisiin toimiin kohti tavoitetta. Lindan tuella koulutuksessa asetettu henkilökohtainen kehittymissuunnitelma tuntui merkitykselliseltä, joka puolestaan tehosti oppijan sitoutuneisuutta sekä tavoitteeseen että organisaatioon.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2020
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202010146213Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja. You can request a copy of this thesis here The material is available for reading at the archive workstation of the University of Jyväskylä Library.
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat..