Show simple item record

dc.contributor.advisorSyros, Vasileios
dc.contributor.authorNärhi, Touko
dc.date.accessioned2020-08-24T07:08:07Z
dc.date.available2020-08-24T07:08:07Z
dc.date.issued2020
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/71491
dc.description.abstractIlmastonmuutos pakottaa yhteiskunnat etsimään ratkaisuja kasvihuonepäästöjen vähentämiseen. Energiantuotannosta aiheutuu suurin osa maailman kasvihuonepäästöistä. Vuonna 2018 fossiilisten polttoaineiden osuus globaalista sähköntuotannosta oli arviolta noin 64.2 prosenttia, ja primäärienergiasta osuus oli noin 86 prosenttia (BP 2019). Energiantuotannossa tulisi toteuttaa suuri ponnistus vähäpäästöisiin tai päästöttömiin energiamuotoihin, jotta Pariisin ilmastosopimuksen asettamiin tavoitteisiin päästäisiin. IPCC:n vuonna 2018 julkaisemassa raportissa ydinvoimalla nähdään kasvava rooli kasvihuonepäästöjen vähentämisessä. Myös Suomen ilmastopaneelin vuoden 2018 raportissa ydinvoimalla nähdään kasvava rooli Suomen sähköntuotannossa. Ydinvoimaa on perinteisesti vastustettu ympäristöliikkeiden ja vihreiden puolueiden toimesta niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Olen tutkimuksessani lähtenyt selvittämään Suomen Vihreän puolueen suhtautumista ydinvoimaan. Olen ollut kiinnostunut siitä, miten ydinvoimakantaa on perusteltu ja onko Vihreiden kanta ydinvoimaan muuttunut. Hypoteesinani oli, että ilmastonmuutoksen konteksti näkyisi ydinvoimakannan muutoksena aineistossa. Tutkimuksessa metodina toimii aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineistonani toimii Vihreiden viralliset ohjelmistot vuosilta 2002-2020, jotka on julkaistu Vihreän puolueen verkkosivuilla. Analyysissa olen kronologisessa järjestyksessä selvittänyt Vihreiden esittämän ydinvoimakannan, sekä perustelut niille. Analyysin lopuksi olen tulkinnut sitä, miten suhtautuminen on muuttunut aineiston perusteella. Tutkimuksen tulosten mukaan Vihreiden suhtautuminen ydinvoimaan on muuttunut vuosien 2002-2020 aikana ohjelmistojen perusteella. Vuosina 2002-2012 Vihreät ovat asettaneet tavoitteekseen ydinvoimasta asteittaisen luopumisen ja ydinvoimavastustusta perustellaan pääsääntöisesti ympäristö- ja terveysriskeillä. Vuosina 2012-2015 kannatetaan ydinvoiman asteittaista luopumista, jos siitä ei aiheudu lisääntyviä hiilidioksidipäästöjä. Vuosien 2012-2015 aikana ydinvoimakantaa perustellaan taloudellisilla argumenteilla. Vuosien 2015-2020 aikana Vihreät eivät enää ole kirjannut tavoitteekseen ydinvoimasta asteittaista luopumista. Tulkintani perusteella ilmastonmuutos ja hiilineutraaliuden tavoite nähdään tärkeämpinä aiheina kuin ydinvoimasta luopuminen Vihreiden poliittisella agendalla.fi
dc.format.extent60
dc.language.isofi
dc.titleVihreiden suhtautuminen ydinvoimaan Suomessa vuosina 2002-2020
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-202008245627
dc.type.ontasotBachelor's thesisen
dc.type.ontasotKandidaatintyöfi
dc.contributor.tiedekuntaHumanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanities and Social Sciencesen
dc.contributor.laitosYhteiskuntatieteiden ja filosofian laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Social Sciences and Philosophyen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.oppiaineValtio-oppifi
dc.contributor.oppiainePolitical Scienceen
dc.rights.copyrightJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.rights.copyrightThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.contributor.oppiainekoodi208
dc.subject.ysoydinenergia
dc.subject.ysoilmastonmuutokset
dc.subject.ysopuolueet
dc.subject.ysovihreät
dc.subject.ysoenergiapolitiikka
dc.subject.ysoympäristöpolitiikka
dc.subject.ysoympäristönsuojelu
dc.subject.ysopäästöt
dc.subject.ysokasvihuoneilmiö
dc.subject.ysoydinvoimalat
dc.rights.accessrightsTekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat..fi
dc.rights.accessrightsThe author has not given permission to make the work publicly available electronically. Therefore the material can be read only at the archival workstation at Jyväskylä University Library (https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities).en


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record