Peruskoulusta toisen asteen opintoihin : nuorten kiinnittyminen koulutuspaikkaan
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Riittävä koulutus on välttämätöntä työmarkkinoille sijoittumiseksi tänä päivänä. Ammatteja, joihin voi hakeutua ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa, ei juuri ole. Lisäksi koulutus antaa valmiuksia pitää yllä omaa osaamista ja kouluttautua tarvittaessa uudelleen muuttuvassa työelämässä. Suomessa on kuitenkin merkittävä määrä nuoria ja nuoria aikuisia, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa. Suunnitteilla olevan oppimisvelvollisuuden pidentämisen myötä tavoitellaan toisen asteen koulutuksen suorittavien määrän nostamista Suomessa. Kuitenkin jo tällä hetkellä osa toisen asteen opiskelijoista jättää koulutuksensa kesken. On tärkeää ymmärtää paremmin, mitkä tekijät vaikuttavat nuorten opinnoissa pysymiseen ja niiden loppuun saattamiseen. Kouluun kiinnittyminen (student engagement) on yksi näkökulma tutkia koulupudokkuutta, opinnoissa pysymistä ja opinnoista tavoiteajassa valmistumista. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin muutoksia nuorten tunneperäisessä ja kognitiivisessa kouluun kiinnittymisessä peruskoulusta lukioon tai ammatilliseen oppilaitokseen siirryttäessä sekä toisen asteen opintojen aikana. Lisäksi tutkittiin kiinnittymisen yhteyttä lukio-opintojen tai ammatillisen koulutuksen suorittamiseen 3,5 vuoden tavoiteajassa.
Tutkimus on osa Koulupolku: Alkuportailta jatko-opintoihin -hanketta, joka on jatkoa aiemmin toteutetulle Alkuportaat-tutkimukselle. Tutkimuksen aineisto koostuu Alkuportaat-aineiston 9. luokan (2016, n = 1605) ja Koulupolku-aineiston toisen asteen ensimmäisen (2017, n = 1539) ja kolmannen vuoden (2019, n = 868) mittauksista. Muutoksia tunneperäisessä ja kognitiivisessa kouluun kiinnittymisessä tutkittiin toistomittausten varianssianalyysilla yleisesti sekä sukupuolittain ja koulutuspaikoittain. Lisäksi verrattiin tavoiteajassa (3,5 vuotta) tutkinnon suorittaneiden ja tavoiteajan ylittäneiden opiskelijoiden kiinnittymistä peruskoulussa ja toisen asteen opintojen alussa. Kiinnittymistä mitattiin suomenkielisellä lyhennetyllä versiolla Student Engagement Instrument -mittarista.
Tutkimustulokset osoittivat, että peruskoulusta toiselle asteelle siirtyvien opiskelijoiden kiinnittyminen kouluun oli keskimäärin hyvällä tasolla, mutta siinä tapahtui tilastollisesti merkitseviä muutoksia mittausajankohtien välillä. Tunneperäinen kiinnittyminen lisääntyi toiselle asteelle siirryttäessä molemmilla sukupuolilla ja väheni toisen asteen opintojen aikana tytöillä tilastollisesti merkitsevästi. Kognitiivinen kiinnittyminen väheni toiselle asteelle siirryttäessä sekä opintojen aikana. Lukiolaiset ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat eivät eronneet kiinnittymisessä toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Tutkimuksessa kävi ilmi, että vahvempi kiinnittyminen peruskoulussa ja toisen asteen opintojen alussa oli yhteydessä tavoiteajassa toisen asteen opinnoista valmistumiseen. Opiskelijoiden kouluun kiinnittymisen seuraaminen itse raportoitavin kyselyin tarjoaa menetelmän tunnistaa varhaisessa vaiheessa opiskelijat, joiden kouluun kiinnittyminen on heikkoa ja jotka voivat hyötyä kohdennetusta tuesta peruskoulun päättyessä tai toisen asteen opintojen alussa toisen asteen tutkinnon saavuttamiseksi.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
”Ei menny ihan sinnepäin oikeeta polkua pitkin” : erityistä tukea tarvitsevien nuorten toisen asteen opintoihin ja työelämään kiinnittymisen haasteet ja kiinnittymistä edistävä tuki
Mujunen, Enni (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin erityiskoulussa opiskelleiden nuorten kokemuksia toisen asteen opintoihin ja työelämään kiinnittymisestä. Tutkimuksessa kiinnittymisen kokemuksia tarkastellaan erityistä ... -
Yksinäisyys ja heikko emotionaalinen kiinnittyminen toisen asteen koulutuksen keskeyttämisriskiä ennakoivina tekijöinä
Häppäri, Salla; Pulkkinen, Sofia (2020)Suomessa siirtymä peruskoulusta toiselle asteelle tuo nuorelle lisää vastuuta ja mahdollisuuden tehdä omia opintojaan koskevia päätöksiä. Suuri osa nuorista suorittaa toisen asteen tutkinnon, mutta kuitenkin joka vuosi ... -
Miksi opiskelijat pohtivat opintojen keskeyttämistä? : matematiikan ja äidinkielen oppijaminäkuvien yhteys kognitiiviseen koulukiinnittymiseen toisen asteen opinnoissa
Eskola, Valtteri (2022)Tutkimuksessa selvitettiin, millaisessa yhteydessä lukiolaisten ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden matematiikan ja äidinkielen oppijaminäkuvat ovat kognitiiviseen kiinnittymiseen. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, ... -
Toiminnallisen kouluun kiinnittymisen kehittyminen kuudennelta luokalta yhdeksännelle luokalle : yhteys toisen asteen opintojen keskeyttämisriskiin ja seitsemännen luokan yhteenkuuluvuuden tunteeseen
Hilden, Essi (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten toiminnallinen kouluun kiinnittyminen kehittyy 6. luokalta 9. luokalle ja miten tämä kehittyminen ennustaa toisen asteen opintojen keskeyttämisriskiä. Lisäksi tutkimuksessa ... -
Psykologisen joustamattomuuden yhteys nuorten koulutuspaikkaan tyytyväisyyteen ja koulutuksen keskeyttämisajatuksiin toisen asteen koulutuksessa
Liinamaa, Sara; Taulavuori, Mira (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yhdeksännen luokan psykologisen joustamattomuuden yhteyksiä nuorten toisen asteen koulutukseen sitoutumiseen ja sen muutoksiin koulutuksen ensimmäisen vuoden aikana. Lisäksi ...