Nautintoaineiden ympäristövaikutukset ja niiden opiskelun vaikutus opiskelijoiden tietoon ja asenteisiin
Abstract
Kulutustottumusten tulee muuttua koko väestön tasolla, jotta pystymme vastaamaan tuotteiden tuotannon ja kulutuksen aiheuttamiin ympäristöongelmiin. Muutoksen aikaansaaminen vaatii ympäristötietoisuuden lisäämistä ja useat tutkimukset ovatkin yhdistäneet korkean koulutuksen ympäristöystävällisempiin asenteisiin ja käytökseen. Nautintoaineiden käyttämisen osalta tutkimustieto on kuitenkin vajavaista, eikä suoranaista näyttöä ympäristötietoisuuden vaikuttavuudesta nautintoaineisiin liittyviin asenteisiin ole. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia ympäristövaikutuksia nautintoaineilla on ja vaikuttaako niiden oppiminen opiskelijoiden asenteisiin ja käyttäytymiseen nautintoaineita kohtaan. Tutkimuskohteena oli viiteen eri teemakokonaisuuteen jaetut Jyväskylän yliopiston Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelijat. Teemakokonaisuuksista yksi keskittyi nautintoaineiden (kahvin, tupakan, alkoholin, kannabiksen, kokaiinin ja ekstaasin) ympäristövaikutuksiin. Kurssin aikana opiskelijat vastasivat neljään Webropol-kyselyyn, jossa mitattiin viisiportaisella Likert-asteikolla heidän sen hetkistä tietouttaan nautintoaineiden ympäristövaikutuksista sekä asennetta niiden käyttöä kohtaan. Nautintoaineiden ympäristövaikutuksiin tutustuneiden opiskelijoiden vastauksia verrattiin muiden kurssilaisten vastauksiin. Koko kurssin kontrolliryhmänä toimi satunnaiset kurssin ulkopuoliset opiskelijat, jotka vastasivat kyselyyn, joka sisälsi alkukyselyn, tietopaketin kyseisten nautintoaineiden ympäristövaikutuksista sekä loppukyselyn. Tulosten perusteella oppimisella ei ollut vaikutusta asenteisiin, vaikka nautintoaineiden ympäristövaikutuksiin tutustuneiden opiskelijoiden ympäristötietoisuus kasvoi merkittävästi. Kurssin ulkopuolisille tehty lyhyt altistus lisäsi tietoisuutta merkittävästi kaikilla opiskelijaryhmillä, mutta merkittävää vaikutusta asenteisiin ei ollut. Lähtötilanteesta kertovien kyselyiden vastauksista nähtiin, että kurssilaiset sekä muut opiskelijat olivat jo valmiiksi hyvin ympäristömyönteisiä. Tulosten perusteella voidaan olettaa, että yliopisto-opiskelijat ovat valmiita omaksumaan ympäristöön liittyvää tietoa nopeasti. Kuitenkaan pelkkä tiedon lisääminen ei ole riittävä keino vaikuttaa opiskelijoiden asenteisiin.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2020
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202008035453Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish