Kroonisen mangaanisulfaattialtistuksen (MnSO4) vaikutus kalojen aktiivisuuteen ja ravinnonhankintakäyttäytymiseen

Kaivosten lähialueiden vesistöissä tavataan usein kohonneita metallipitoisuuksia. Monet metallit ovat vesieliöille hivenaineina välttämättömiä, mutta tiettyjen raja-arvojen ylittyminen aiheuttaa mm. lisääntymisongelmia ja kuolleisuuden kasvua. Alhainenkin pitoisuus voi olla yksilölle stressitekijä, joka edellyttää käyttäytymisen ja aineenvaihdunnan säätelyä. Populaatioiden dynamiikan kannalta on olennaista ymmärtää, miten perimältään erilaiset yksilöt ja eri populaatiot kohonneisiin pitoisuuksiin reagoivat. Tässä tutkimuksessa seeprakaloja (Danio rerio) altistettiin mätimunista asti kaivosteollisuudessa käytetylle mangaanisulfaatille (MnSO4). Käsittelyjä oli kolme (kontrolli, Mn 0,5 ja 3,5 mg/l). Tutkittuja käyttäytymisvasteita olivat kalojen aktiivisuus, viive hakea ravintoa veden pinnalta sekä pintakäyntien kokonaismäärä. Kokeet toteutettiin videoimalla aikuisten kalojen käyttäytymistä uudessa ympäristössä kahteen otteeseen (yksilön johdonmukaisuus). Tutkitut kalat olivat peräisin kahdesta kokeellisesta valintalinjasta, joita on jalostettu iso- ja pienikokoisiksi. Isokokoisten kalojen odotettiin olevan aktiivisempia ja hakevan ravintoa innokkaimmin altistusolosuhteissa. Kaikissa käsittelyissä isokokoisten linja osoittautui pienikokoisten linjaa aktiivisemmaksi, mutta MnSO4-pitoisuudella ei havaittu yhteyttä aktiivisuuteen. Isokokoiset kalat kävivät pinnassa hakemassa ravintoa pienikokoisia nopeammin ja useammin. Pintakäyntien hajonta isokokoisten ryhmässä kasvoi pitoisuuden noustessa. Tulosten perusteella kalojen käyttäytyminen riippuu pääasiassa populaatioiden välisistä eroista, mutta havaittu yhteys pintasyömiskertojen ja MnSO4-pitoisuuden välillä viittaa kohonneiden pitoisuuksien voivan vaikuttaa eri tavoin erilaisten populaatioiden ravinnonhankintakäyttäytymiseen.