Isyys ja yhteistyövanhemmuus eron jälkeen

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tunnistaa erilaisia isyyteen liittyviä kulttuurisia tekijöitä eron jälkeisen yhteistyövanhemmuuden toteutumisen taustalla. Tavoitteena oli myös tuottaa tietoa siitä, mitä on isien näkökulmasta eroperheiden yhteistyövanhemmuus, jonka on todettu olevan koko perheen etu. Tutkielma liittyy “Yhteisvanhemmuus eron jälkeen” -hankkeeseen. Aineistona käytettiin yhtätoista eronneen isän puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin isiä erovanhemmuuden toteuttajina, mitä analysoitiin ensin tyypitellen tutkittavien vastauksia ja sen jälkeen peilaten tehtyä tyypittelyä teoriataustaan. Eroisien yhteistyövanhemmuutta analysoitiin aineistolähtöisesti teemoittelevana sisällönanalyysinä. Tutkimuksessa havaittiin eronneiden isien puhuvan omasta vanhemmuudestaan pehmeämpien arvojen kautta. Hegemonisia isyyteen liittyviä odotuksia ja arvotuksia oli tulkittavissa isien haastattelupuheesta isien kertoessa huoltajuuteen liittyvistä sopimuksista ja niihin liittyvistä ratkaisuista isien jäädessä usein etävanhemmiksi sekä elatusvastuullisen rooliin. Isät näkivät yhteistyövanhemmuuden myönteisenä ja tavoiteltavana asiana erityisesti lasten edun vuoksi. Pääasiassa yhteistyövanhemmuus toimi tutkittavilla hyvin, mutta myös päinvastaisia tuloksia saatiin. Jatkossa olisi tärkeää kyetä tukemaan isien eron jälkeistä yhteistyövanhemmuutta tiedostaen siihen liittyviä erilaisia haasteita, kuten isien jäämistä toissijaisiksi vanhemmiksi. Isiä tulisi tukea omannäköisen vanhemmuuden toteuttamisessa ja paremman suhteen ylläpitämisessä lapsiinsa eron jälkeen.