Sosiaalityöntekijä ja asiakasväkivallasta kertominen

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sosiaalityöntekijöiden kokemaa asiakasväkivaltaa sekä siitä kertomista. Tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden asiakasväkivallasta kertomisen ja tuen kokemuksia työyhteisössä. Toiseksi tutkimuksessa selvitetään työntekijöiden omia asenteita asiakasväkivaltaa kohtaan sosiaalityössä. Tutkimus on laadullinen ja muodostuu yhdeksän sosiaalityöntekijän kirjoituspyyntövastauksesta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimustuloksissa asiakasväkivallasta kertominen muodostuu neljästä osasta: väkivaltakokemuksista, väkivallan kertomisen tunteista, esimiehen suhtautumisesta ja työtovereiden tuesta. Henkinen väkivalta näyttäytyy tutkimuksessa yleisimpänä asiakasväkivallan muotona. Tutkimuksessa esimiehen tuella ja suhtautumisella nähdään olevan vaikutusta siihen, millaisena sosiaalityöntekijä kokee asiakasväkivallasta kertomisen. Työtovereiden tuki koettiin hyväksi ja riittäväksi, kun taas esimiesten suhtautuminen ja tuen kokemus nähtiin heikkona. Tutkimuksessa on nähtävillä, että työyhteisön suhtautuminen on esimies- ja organisaatiokohtaista. Tutkimuksen sosiaalityöntekijät käsittelivät asiakasväkivaltaa osana sosiaalityötä, mutta kritisoivat sen normaaliutta ja suvaitsevaisuutta. Tutkimuksessa ilmenee, että asiakasväkivallan normalisointi ja puhumattomuus näkyvät edelleen sosiaalityön kentällä, mutta työntekijät ovat aktiivisempia ja tietoisempina omista oikeuksistaan ammattietiikan rinnalla. Asiakasväkivalta on sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia horjuttava tekijä. Esimiesten ja organisaatioiden toimintaohjeet, suhtautuminen ja tuen erilaisuus asettavat sosiaalityöntekijät eriarvoiseen asemaan siinä, miten työntekijät voivat varautua ja saada apua asiakasväkivallan jälkeen. Sosiaalityöntekijöiden tukeminen asiakasväkivallan kokemuksissa edellyttääkin niin työyhteisön, organisaation kuin yhteiskunnankin toimia ja työskentelyä asian edistämiseksi.