Sosiaalityöntekijöiden työyhteisölliset voimavarat subjektiivisen työhyvinvoinnin selittäjänä kunnallisessa sosiaalihuollossa

Artikkelissa tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden subjektiivista työhyvinvointia sekä työyhteisöllisten voimavarojen roolia hyvinvoinnin selittämisessä. Työhyvinvointia lähestytään myönteisestä näkökulmasta työn vaatimusten ja voimavarojen viitekehyksessä. Tutkimus pohjautuu vuosina 2011–2012 kerättyyn kyselyaineistoon, johon on vastannut 817 sosiaalityöntekijän tehtävissä kunnallisessa sosiaalihuollossa työskentelevää henkilöä. Vastaajista noin 41 prosentilla oli myönteisiä subjektiivisen työhyvinvoinnin kokemuksia vähintään muutaman kerran viikossa, ja päivittäin tällaisia kokemuksia oli liki 20 prosentilla vastaajista. Yleisimpiä olivat innostuksen kokemukset sekä mielihyvän tunteminen työhön syvennyttäessä. Yhteisöllisyyden kokemukset olivat yleisiä sosiaalityöntekijöiden keskuudessa ja he luottivat saavansa tarvittaessa tukea työtovereiltaan. Luottamus lähiesimiehen ammattitaitoon ja tukeen oli kuitenkin hieman heikompaa. Subjektiivisen työhyvinvoinnin sekä työyhteisöllisten voimavarojen välistä yhteyttä tarkasteltiin lineaarisen hierarkkisen regressioanalyysin sekä rakenneyhtälömallinnuksen keinoin. Työntekijän työyhteisölliset voimavarat selittivät subjektiivisesta työhyvinvoinnista reilut kymmenen prosenttia ja niiden roolia sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnille voi pitää tärkeänä. Työyhteisölliset voimavarat eivät kuitenkaan riitä selittämään sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia, vaan huomio kannattanee suunnata itse työhön ja sen tekemisen mahdollisuuksiin.