Lohkoketjuteknologia osana IoT-ekosysteemejä

Abstract
Viimeisen vuosikymmenen aikana IoT, eli esineiden internet, on juurtunut pysyväksi osaksi eri yhteiskuntamme osa-alueita. Esineiden internettiä hyödynnetään niin kotitalouksissa kuin teollisuudessakin erilaisten tehtävien hoitamiseen ja liiketoiminnan tehostamiseen. Yleistymisen myötä on kuitenkin herännyt paljon kysymyksiä IoT laitteiden turvallisuuteen ja skaalautumiseen liittyen nykyisen arkkitehtuurimallin puitteissa. Ennen kuin IoT voidaan ottaa laajemmin käyttöön, on siihen liittyvät heikkoudet pyrittävä ratkaisemaan mahdollisimman tehokkaasti. Yksi keino näiden heikkouksien ratkaisuun on lohkoketjuteknologian käyttö osana IoT-ekosysteemeitä. Tutkielman tavoitteena on tutkia kuinka IoT:n ja lohkoketjuteknologian yhdistäminen tapahtuu erilaisten mallien avulla ja millaisia positiivisia vaikutuksia sillä on. Lisäksi tutkielmassa otetaan kantaan tiedossa oleviin mahdollisiin ongelmiin. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena ja sen lopputuloksena saatiin selville erilaisia malleja, joilla yhdistäminen voidaan toteuttaa. Tutkimuksessa saatiin myös selville, minkälaisia positiivisia vaikutuksia lohkoketjujen käytöllä on IoT laitteiden toimintaan erilaissa ympäristöissä. Tämän lisäksi selville saatiin mahdolliset ongelmat, joita voi ilmetä teknologioiden yhdistämisen seurauksena. Tutkielmassa todettiin, että lohkoketjujen ja IoT laitteiden onnistuneella migraatiolla saadaan huomattavaa etua, verrattuna vanhaan keskitettyyn arkkitehtuuriin. Keskeisiä etuja on hajautetun arkkitehtuurin tuoma vakaus ja tiedon säilyvyys. Erityisesti lohkoketjujen ja IoT-ekosysteemeiden rooli osana teollisuuden kehitystä on tutkielmassa suuressa osassa. Tutkielmassa selviää myös paljon mahdollisia ongelmakohtia niin teknisessä toteutuksessa kuin vallitsevassa ympäristössä, jotka voivat hidastaa ratkaisujen käyttöönottoa tulevaisuudessa. Ongelmia aiheuttaa muun muassa lainsäädännöt ja laitteiden nykyinen suoritusteho. Asiasanat: IoT, esineiden internet, blockchain, hajautettu arkkitehtuuri
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2020
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202006164221Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share