Teknologian merkitykset musiikkiterapiassa terapeuttisen suhteen näkökulmasta tarkasteltuna
Abstract
Tässä kirjallisuuspohjaisessa opinnäytetyössä tarkastelen sitä, millaisia merkityksiä teknologiaan on musiikkiterapian kontekstissa liitetty, ja kuinka se kytkeytyy asiakkaan, terapeutin ja musiikin välille muodostuvaan terapeuttiseen suhteeseen. Tutkimusmetodina käytän kuvailevaa ja luonteeltaan integroivaa kirjallisuuskatsausta. Käsiteltäväksi aineistoksi on rajattu ne viimeisen parin vuoden aikana kolmessa musiikkiterapian alan vertaisarvioidussa julkaisussa (The Nordic Journal of Music Therapy, Voices: A World Forum for Music Therapy, The Arts in Psychotherapy) julkaistut artikkelit, joissa esitetään näkökulmia liittyen musiikkiterapian ja teknologian väliseen suhteeseen.
Tarkastelluissa artikkeleissa teknologia nähtiin muun muassa instrumentteina, kehon jatkeena, liittolaisena, kumppanina ja monitieteisenä tutkimuskohteena. Asiakas voi olla yhä aktiivisempi toimija ja ilmaista itseään ja identiteettiään yhä monipuolisemmin. Terapeutin rooli voi olla passiivisempi suhteessa musiikkiin, jolloin hän voi keskittyä vielä enemmän asiakkaan kohtaamiseen ja tukemiseen. Musiikkia voidaan tuottaa ja hahmottaa hyvin moniaistillisesti ja moninaisilla käyttöliittymillä. Roolit ja vastuut voivat terapian aikana muuttua, ja jokaiselle toimijalle on tarjolla monenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia. Uudenlaiset vuorovaikutteiset suhteet eivät korvaa perinteistä terapeuttista suhdetta, mutta voivat olla myös arvokkaita.
Edellä tiivistettyjä tutkimuksen tuloksia arvioitaessa ja tulkittaessa on syytä huomioida, että tarkasteltu aineisto on suhteellisen suppea otos hyvin laajaan aihepiiriin liittyvästä tutkimuksesta, ja että tuloksiin sisältyy jossain määrin subjektiivisia arvioita. Jatkossa tätä lähestymistapaa voisi kehittää laajemman ja monipuolisemman aineiston pohjalta, ja edetä tutkimaan tarkemmin erilaisia suunnittelumalleja ja yhteistyön tapoja, joita teknologian käyttöön liittyvässä kehitystyössä voitaisiin hyödyntää.
Main Author
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2020
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202006094050Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish