Jotain sinne päin : lukion historian opetuksen arviointikulttuuri

Abstract
Historianopetuksen tavoitteet nykyisessä lukiossa ovat laajat ja keskittyvät sisältöjen, historian taitojen sekä demokratiakansalaisuuden oppimiseen. Tässä artikkelissa tarkastelemme, millaisia arviointimenetelmiä lukion historianopettajat käyttävät ja kuinka ne suhteutuvat opettajien näkemyksiin historian opetuksen tavoitteista. Tutkimus perustuu vuonna 2016 kerättyyn kyselyaineistoon, joka kerättiin lukion historianopettajilta (N = 151). Kysyimme heidän näkemyksiään lukion historianopetuksen tavoitteista, heidän käyttämistään opetusmenetelmistä sekä arviointitavoista. Tulosten mukaan opettajat painottavat sisältötietojen hallintaa riippumatta siitä, mitä tavoitetta he pitävät opetuksessa tärkeimpänä. Tuloksissa näkyy kuitenkin myös eroja muun muassa suhteessa tiedonmuodostuksen periaatteiden hallintaan. Tulokset kertovat opetuskulttuurista, jossa historianopetukselle määriteltyjä laajoja tavoitteita pyritään soveltamaan käytäntöön laaja-alaisesti. Artikkelin lopussa esitämme konkreettisia toimia, kuinka historianopetuksen tavoitteiden ja arvioinnin välistä suhdetta voidaan entisestään tiivistää.
Main Authors
Format
Articles Research article
Published
2020
Series
Subjects
Publication in research information system
Publisher
Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202006023907Käytä tätä linkitykseen.
Review status
Peer reviewed
ISSN
1797-2299
DOI
https://doi.org/10.33350/ka.87411
Language
Finnish
Published in
Kasvatus ja aika
Citation
  • Rautiainen, M., Räikkönen, E., Veijola, A., & Mikkonen, S. (2020). Jotain sinne päin : lukion historian opetuksen arviointikulttuuri. Kasvatus ja aika, 14(2), 57-74. https://doi.org/10.33350/ka.87411
License
CC BY-NC-ND 4.0Open Access
Copyright© 2020 Kasvatus & Aika

Share